Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. maaliskuuta 2015

SILMÄPELIÄ PÄIVYSTYKSESSÄ

Olen istunut päivystyksen odotustilassa tunnin, kun minua vastapäätä istahtaa nuori todella komea kundi. Ehkä minun ikäinen tai vuoden pari nuorempi. Jään tuijottamaan häntä ehkä aavistuksen liian pitkäksi aikaan miettiessäni, miksi hän on niin tutun näköinen. Havahdun hänen väläyttäessään flirttailevan hymynsä katsoessaan minua silmiin. Käännän katseeni nopeasti pois. Muutan mieleni, käännän katseeni takaisin ja vastaan hänen hymyynsä. Nyt on hänen vuoronsa katsoa pois.

Hän näpyttää puhelinta, minä näpytän puhelinta, molemmat vilkuilemme ympärillemme, katselemme pois päin ja välillä pysähdymme katsomaan toisiamme pitkäksi aikaa suoraan silmiin ja hymyilemme. Hän vinkkaa minulle silmää ja välillä minä puren tai nuolaisen huuliani. Hänen katseensa on flirttaileva ja minun katseestani varmaan paistaa läpi haluni repiä hänen vaatteensa lattialla ja hänen nussivan minua seinää vasten.

Viimein nimeni huudetaan. Tervehdin lääkäriä ja kävelen hänen huoneeseensa. Nopean käynnin jälkeen poistun päivystyksestä odotustilan kautta väläyttäen viimeisen vienon hymyn ja nopean silmäniskun tuolle komealla miehelle. Silmäpelimme kesti kokonaiset kolme tuntia. Kotona kadun, etten pyytänyt hänen numeroaan, sillä silmäpeli ja kundin komeus sai minut kiimaiseksi. Menen suihkuun ja masturboin.



maanantai 23. maaliskuuta 2015

ROOLILEIKIT - OLIN KUUMA SISÄKKÖ, KUKA SINÄ OLET?

Seksistä tulee helposti rutiininomaista pidemmissä suhteissa. Ensin ollaan valmiita seksiin milloin ja missä vain, avoimia kokeilemaan eri asentoja ja paikkoja. Mutta lopulta palataan makuuhuoneeseen mukavaan omaan sänkyyn, harrastetaan seksiä iltaisin, jollei väsytä liikaa ja pysytään niissä tutuissa turvallisissa mukaviksi ja parhaiksi koetuissa asennoissa.

Roolileikit on hyvä keino tuoda vähän lisämaustetta makkariin. Sama naama makkarissa voi alkaa kyllästyttää, joten miksei leikkisi kumppanin olevan joku toinen? Tai soisi omalle kumppanilleen sitä iloa, että itse on joku toinen.

Itse olen roolileikkejä kokeillut ollessani vielä naimisissa. Eikä reilun kolmen vuoden yhdessä olomme aikana seksistä tullut tylsää tai rutiininomaista.

Ensimmäinen roolileikkimme ei todellakaan ollut mitenkään suunniteltu. Siivoin kuumana kesäpäivänä lyhyt hame päälläni. Päätin hieman ilahduttaa miestäni riisumalla pikkarit jalastani. Mieheni makoili sohvalla katsomassa telkkaria. Menin pyyhkimään tv-tasoa ja siinä minä keikistelin lyhyessä helmassa alapää paljaana. Ei tosiaan kestänyt kauaan kun mieheni silmät siirtyivät tv:stä johonkin aivan muualle. Hetken katseltuaan mieheni huikkasi minulle, sisäkölle, että olohuoneen pöytäkin pitäisi pyyhkiä. Siitä lähti roolileikki sisäkkö ja talon isäntä. Eikä jäänyt viimeiseksi kerraksi kun tätä leikimme.

Naiset, kevät on tulossa, hame päälle alushousut pois ja siivoamaan. Ehkäpä itsekin kokeilen jotakin roolileikkiä fukcbuddyni kanssa.



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

MIES JA KOULUTTAMATON KOIRA - HUONO YHDISTELMÄ

Perinteinen baari-ilta takana. Juomista, tanssimista, kavereita ja miehiä. Lähdin baarista yhden miehen luokse jolla on koira, iso koira. Se oli virhe. Jo ulko-ovesta sisään astuessani koira alkoi hyppiä minua vasten. Painoi varmaan saman verran ellei enemmänkin kuin minä. Ihme että pystyssä pysyin. Menimme makuuhuoneesee ja koira jäi oven taakse haukkumaan ja kaapimaan ovea. Pari kertaa koira onnistui osumaan ovenkahvaan, pääsi huoneeseen ja hyppäsi suoraan sänkyyn. Tässä hyvä syy, miksei koiraa ikinä tulisi päästää sänkyyn. Yritä siinä nyt sitten harrastaa seksiä. Kyllä tunnelma latistui aikalailla. Miestä tämä ei tuntunut edes haittaavan. Oli varmaan tottunut koiransa käytökseen.

Aamulla pukiessani koira hyppäsi välittömästi minua vasten ja onnistui terävillä kynsillään raapaisemaan suoraan nänniini. Ai saatana. Nyt toista rintaani koristaa pitkä raapaisu. Soitin heti ystävälleni hakemaan minut kotiin.

Pidän kyllä koirista. Minulla on itsellänikin ollut koira. Eikä minua sekään haitannut, että koira oli todella iso. Isoja koiria on ihana paijata. Mutta se todellakin haittoi, ettei koiraa selvästikään oltu koulutettu kunnolla. En yhtään ihmettele, miksi mies oli sinkku. Eihän kukaan tuollaista kestä. Eikä koira kyllä ketään hänen ja omistajansa väliin päästäkään. En enää ikinä lähde miehen matkaan, jolla on koira. Täytyykin varmaan alkaa baarissa ensimmäiseksi kysymään; "moi, onko sulla koira?"



torstai 19. maaliskuuta 2015

VELJESTEN KANSSA

Tapasin eilen baarissa viime viikonloppuisen miehen (josta kerroin tekstissä suojaamatonta seksiä ja typeriä miehiä) veljen. He ovat molemmat aikoinaan käyneet kanssani samaa yläastetta, joten tiesin heidän olevan veljiä. Ulkonäöltäänkin he ovat hyvin saman näköisiä, tosin vanhemmalla veljellä kroppa on parempi, lihaksikkaampi. En muista, että olisin nähnyt häntä yläasteen jälkeen missään, emmekä yläasteellakaan oolleet tekemisissä keskenämme. Silti hän tuli baarissa hyvinkin tuttavallisesti moikkamaan minua. Selvästi veljeään ujompi, kohteliaampi eikä ihan niin suora ehdottelia. Itseasiassa ihan mukavaa juttuseuraa.

Aamulla herään hänen vierestään. Emme harrastaneet seksiä illalla. Taisimme molemmat olla aivan liian kännissä ja väsyneitä. Juttelumme lomassa mies paljastaa veljensä kertoneen, että seksi kanssani on rajua. Jaha, siinä siis selitys miehen eiliselle tuttavalliselle lähestymiselle. Ajatteli ilmeisesti saada osansa myös. Krapulassa himoni nousevat ja vähät välitän mitkä taka-ajatukset mielessään mies minua oli lähestynyt. Hän saa osansa, mutta ei rajusta seksistä. Hädin tuskin sitä voi edes seksiksi kutsua, niin nopeasti mies laukesi, etten minä siitä mitään nautintoa ehtinyt saamaan. Eikä kyllä hänen kädentaidoissaankaan ollut kehumista.

Tavallisesti poistun heti seksin jälkeen, oli se sitten hyvää tai huonoa. Tämä mies oli kuitenkin niin mukava ja hauska, hänen kanssaan pystyi olemaan rennosti ja läheisyys tuntui hyvältä. Päätin jäädä vielä hetkeksi. Hetki venui iltapäivä kahteen. Mies vei minut kotiin ja vaihdoimme numeroita. Todennäköisesti emme tule enää koskaan näkemään, mutta oli kiva nauttia kerrankin fiksusta keskustelukumppanista ja läheisyydestä muutenkin kuin seksin merkeissä. Vaikka seksi oli surkeaa, vie pisteet kotiin kuitenkin tämä veljeksistä jälkimmäinen.



sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

SUOJAAMATONTA SEKSIÄ JA TYPERIÄ MIEHIÄ

Hän pyytää minua jatkoilla vessaan juttelemaan kanssaan. Kummatkin tiedämme, mitä "juttelu" tulee olemaan. Olemme kiinni toisissamme jo ennen kuin ovi sulkeutuu takanamme. Paidat putoavat lattialla. Hänellä on uskomattoman hyvä kroppa. Huomaa hänen olevan urheilija. Työnnän miehen seinää vasten, suutelen hänen kaulaansa, rintakehäänsä ja vatsaa pitkin alas aina housujen rajaan asti. Avaan hänen housunsa ja otan häneltä suihin melkein laukeamispisteeseen saakka. Vain melkein, sillä haluan jotain itsellenikin. Johdatan miehen pytylle istumaan, nostan hameeni ja istun haarat auki hänen kyrvälleen. Sekin on yhtä hyvässä kunnossa kuin muukin kroppa. Koko kohdillaan. Hän nousee ylös samalla nostaen minut syliinsä, suutelee, laskee alas ja kääntää minut selkä häneen päin. Kumarrun nojaamaan lavuaaria vasten miehen pannessa minua takaa päin ja lauetessaan sisälleni.

Mies poistuu paikalta seksin jälkeen, minä viivyn jatkoilla aamun saakka, kunnes nukahdan vieraalle sohvalle.

Herään miehen viestiin, jossa hän muistuttaa, että haen jälkiehkäisypillerin. Joo emme käyttäneet kondomia mutta syön kyllä ehkäisypillereitä. Mikä ääliö. Vaikkei hän huolehtinut ehkäisystä, minä kyllä huolehdin. En aio synnyttää, lopettaa juhlimista yhdeksäksi kuukaudeksi ja vielä senkin jälkeen. En aio jumittua kotiin vaihtamaan vaippoja ja ryhtyä yh-äidiksi. Ja vaikka hänen kroppansa olikin mahtava, virheetön kuin veistos, en aio saada lapsia noin typerän, ei niin viisaan ja pinnallisen miehen kanssa. "En hae", vastaan miehelle. Antaa hänen kiemurrella hetkisen ja katuvan suojaamatonta seksiä ennen kuin kerron syöväni e-pillereitä.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

MITÄ MIEHELTÄ HALUAN?

Tämä lista on lähinnä minua itseäni varten. En voi koskaan löytää herra oikeaa, jollen itsekään tiedä mitä haluan.


  1. Minua pidempi. Tietysti kiva olisi, että saisin käyttää korkkareita, joten mies saisi olla aika reilustikin pidempi. Mutta jos vaakalaudalla on korkkarit ja täydellinen mies niin kyllä siinä tapauksessa valitsen sen miehen, jos hän kuitenkin on minua pidempi ilman niitä korkkareita.
  2. Komea. Tietysti. Ja tästä en ole valmis joustamaan. Jollei mies miellytä silmään niin eihän silloin tee miehi hypätä edes sänkyyn. Se mitä komea sitten tarkoittaa on hyvinkin häljyvä käsite. Itse pidän hyvin erilaisista miehist. Pidempi tukkasista, tummista, vaaleista, kaljuista, miehisistä, suloisista, koviksista. En osaa sanoa yhtä tiettyä juttua miltä miehen tulisi näyttää.
  3. Hyvä kroppa. Meinaan, ettei mikään valtava sotanorsu saisi olla. Mutten kyllä tykkää liian laihoistakaan. Hartioissa saisi olla leveyttä ja lihaksetkin olisi kivat. Tai sitten semmonen ihan normi kroppanen mies. Jos mies on ihan luuviulu, tulee itselläni lihava olo.
  4. Hauska. Miehen tulee ehdottomasti saada minut nauramaan. En kestä mitään tosikkoja tai miehiä, joiden vitseille saa väkisin nauraa. Hauska ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lyödään kaikki ihan läskiksi eikä osata käyttäytyä tarpeen tullen.
  5. Kokeilunhaluinen. Kyllästyn todella helposti. Kaikki on aina mielestäni tylsää ja jotain kivaa tekemistä olisi oltava koko ajan. Siksi miehenkin tulisi olla kokeilunhaluinen ja sponttaani. Voitaisiin yhdessä tai kaveriporukalla kokeilla jotain uutta ja lähteä reissuun hetken mielijohteesta. Eikä siitä kokeilunhalusta haittaa ole makuuhuoneenkaan puolella.
  6. Haluaa tutustua minuun. Pidän seksistä, hyppään helposti sänkyyn ja viihdyn siellä usein. Mutta jos kyse on seurustelusta, pitää miehen olla kiinnostunut myös minusta. Silloin ei enää pelkät sänkytaidot riitä. Hänen on haluttava tutustua oikeaan minään eikä kaikki keskustelut saa olla seksisävytteisiä.
  7. Rento. En yksinkertaisesti kestä jäykkiksiä. Elämään on suhtauduttava sopivan letkeällä otteella. Ei tämä niin haudanvakavaa ole.
  8. Ei saa olla ylimustasukkainen. Pieni mustasukkaisuus on ihan okei, silloin tietää, että toinen oikeasti välittää. Mutta liiallista mustasukkaisuutta en kestä lainkaan. Siinä keino millä minut saa varmasti pettämään.
  9. Luotettava ja rehellinen. En jaksa kytätä kenenkään menemisiä ja tekemisiä, joten tottakai suotavaa olisi, että mies on rehellinen ja luottamukseni arvoinen.
  10. Antaa minun mennä ja menee itsekin. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. tarvitsen vapautta ja tilaa ympärilleni. Muuten ahdistun ja pötkin pakoon. Miehen ei siis todellakaan tule jarruttaa menojalkaani enkä minäkään jarruta hänen.
  11. Ei liian kiltti. Liian kiltit, kunnolliset miehet saavat minut kyllästymään alta aikayksikön. Kaikki nössöt miehet on siis ehdottoman no no. Ei nyt mitään narkkari-linnakundiakaan, jolla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Mutta jotain siltä väliltä. Elämässä pitää olla jännitystä, jottei käy aika liian pitkäksi. Minulle tietysti täytyy olla kiltti. Mitään vittupäätä en jatkuvasti jaksa katsella. Mutta tapellakkin täytyy osata. Ei suhde aina voi olla vain seesteistä ja sovintoseksihän on juuri parasta.
  12. Sovintoseksistä päästäänkin tähän tärkeimpään kriteeriin eli hyvä sängyssä. Tietenkään heti ei voi tietää mistä toinen pitää ja mistä ei. Mutta en kyllä jaksa kädestä pitäen alkaa miestä opettamaan, joten kokemusta saisi olla. Kyllä jonkinlainen käsitys pitää olla, mistä naiset yleensä pitävät. Ja koolla todellakin on väliä. He jotka muuta väittävät ovat miehiä, joilla on pieni tai naisia, joiden miehillä on pieni.

Tässä minun listani. Unohdinko jotain oleellista? Mitä te mieheltä haluatte? Onko tällaista miestä nyt niin mahdoton löytää?





maanantai 2. maaliskuuta 2015

THE BEST SEX EVER

Tapasin miehen, tai oikeastaan poika hän silloin vielä oli, ensimmäistä kertaa ollessani noin viidentoista. Itse olin silloin varattu, mutta välillämme on aina kipinöinyt. Pitkiä katseita, kosketuksia ja suudelmia. Välissä on ollut taukoja, jolloin emme ole nähneet pitkiin aikoihin, mutta joka kerta tuo tunne ja ne kipinät ovat samat. Joka kerta hän on yrittänyt saada minua sänkyynsä ja minä olen hänet torjunut. Olen antanut ymmärtää mutten antanut. Hän on nähnyt minun siirtyvän seuraavan miehen kaulaan ja palaavan sitten hänen kaulaansa, muttei ole välittänyt. Hän tietää minulla riittävän miehiä ja minä tiedän hänellä riittävän naisia. Ehkä juuri siksi olen hänet torjunut. Hän on niin itsevarma. Yli-itsevarma. Hän on tottunut saamaan kenet vain. Hän saa jokaisen naisen polvet veteliksi. Siksi on tuntunut hyvältä sanoa hänelle ei. Palauttaa hänet maan pinnalle.
 
Eilen hän sanoi minulle suoraan, että on jo vuosia yrittänyt saada minua sänkyyn eikä vieläkään ole onnistunut. Hän sanoi minua vaikeaksi tapaukseksi. Se tuntui itseasiassa hyvältä. Kukaan ei koskaan ole sanonut minua vaikeaksi. Koska en ole. Olen helppo. Pidän seksistä ja hyppään sänkyyn enemmän kuin helposti. Tuntui hyvältä, että hän on vuosia yrittänyt eikä ole luovuttanut. Olen ollut hänelle jonkinlainen haaste. 

Vihdoin ajattelin palkita hänen kovan yrittämisensä. Odotukseni eivät olleet korkealla. Olin pantannut niin pitkään, että ajattelin pettyväni. Ettei se olisi sen arvoista. Mutta se todellakin oli. Parasta seksiä mitä olen aikoihin saanut. Tai ehkä koskaan. Hän teki kaiken niin oikein. Hän yritti tosissaan. Halusi minun saavan orgasmin eikä ajanut vain omaa nautintoaan. Hänen toimistaan huomasi, että kokemusta todellakin naisista on. Hän otti ohjat, nuoli ja nussi minua pitkään. Kosketti juuri oikealla tavalla. Aloitti anaaliseksin hellästi. Ei unohtanut esileikkiä. Vaikka hän oli kännissä, ei se hänen suoritustaan huonontanut. Ja nyt aamulla, vaikkei hän ollut enää kännissä, oli hän silti yhtä rohkea ja otti ohjat yhtä itsevarmasti. 

Aamulla ehdoton plussa oli, että hän halusi lähteä ajoissa ja minä halusin hänen lähtevän ajoissa. Hän ei halua seurustella, ei osaa seurustella, enkä halua tai osaa minäkään. Hän on valmis näkemään minua samoissa merkeissä kuin ennenkin. Juhlimassa samassa porukassa. Jolloin kumpaakaan ei haittaa, jos toisella on joku toinen nainen tai mies. Hän on valmis ottamaan uusinnan, ja tuollaisen suorituksen jälkeen, olen minäkin.


 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

YSTÄVÄN VELI

Ihan ensiksi, anteeksi hiljaiseloni. Viimisen kuukauden olen ollut todella laiska. Mikään ei ole oikein kiinnostanut enkä siksi tännekkään ole aikaiseksi saanut kirjoitettua. Yritän nyt tsempata taas.

Tänä viikonloppuna kävin kielletyllä alueella. Kavereiden miehiin, exiin, vanhempiin tai sisaruksiin ei kosketa. Eikö? Päädyin kuitenkin sänkyyn hyvän ystäväni veljen kanssa. Olimme kaveriporukalla viettämässä iltaa, jolloin tapasin ensimmäisen kerran tämän ystäväni veljen. Se että päädyimme sänkyyn ei sinänsä haittaa, sillä ystävääni se ei tuntunut hetkauttvan. Mutta se mitä tapahtuu nyt, saattaa ystävääni haitatakkin.

Mies oli heti niin kiinnostunut. Halusi nähdä uudelleen, puhui seurustelusta, äitinsä tapaamisesta, ensi kesästä, perheestä, teki suunnitelmia pidemmälle, näki minut jo sängyssä vieressään, morsiammena alttarilla, vaimona keittiössä ruokaa laittamassa ja pihalla lastemme kanssa.

Haluan kyllä myös nuo kaikki joskus aikanaan. Ainakin luulen niin. Mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis jumittumaan yhteen mieheen. Haluan tapailla monia, suudella ja harrastaa seksiä. Haluan voida lähteä baari-illan päätteeksi kenen matkaan vain tai olla lähtemättä ja palata tyhjään sänkyyni, syödä roskaruokaa ja sammua. En halua miehen odottavan minua kotona. En halua miehen tenttaavan minua illan vietoistani. En halua kertoa suunnitelmiani, kysyä toisen mielipidettä tai tehdä kompromisseja. Haluan elää juuri niin kuin itse parhaaksi näen. Tehdä sponttaaneja valintoja hetken mielijohteesta.

Kun joskus olen valmis asettumaan aloilleni, tuo mies, ystäväni veli, ei ole se jonka viereen jään. Seksi oli hyvää, muttei meillä ole mitään yhteistä. Ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita, puhumme aivan eri tavoin, väärinymmärryksiltä ei voi välttyä, hän on kotihiiri, minä menevä, hän on jotenkin tylsä, tavallinen, liian kunnollinen, meillä ei ole mitään keskusteltavaa eikä edes hänen ulkonäkönsä osu minun miesihanteeseeni.

Kerroin miehelle tästä,  etten ole valmis asettumaan aloilleni. Ensin hän tuntui ymmärtävän mutta pian kutsuikin jo luokseen. Sanoi sen olevan okei, että katselen vielä muitakin. Ihan kuin katselun jälkeen olisin jäämässä hänen luokseen. En ole. Miten saan hänet tajuamaan sen ilman, että loukkaan häntä tai hänen siskoaan? En halua menettää ystävääni mutta tiedän, ettei hän tule ilahtumaan siitä, miten hänen veljeään kohtelin. En ymmärrä miten hänen veljensä on voinut saada minulta niin vääriä singaaleja? Miten hän on voinut saada sen käsityksen,  että haluaisin muutakin kuin seksiä?



maanantai 26. tammikuuta 2015

NAAPURI VÄLLYJEN VÄLIIN

Törmäsin yökerhossa naapurissani asuvaan mieheen. Hän tuli juttelemaan minulle. Ennen olemme vain rappukäytävässä tai pihalla moikanneet nopeasti ja jatkaneet matkaamme. Nyt hän tuli esittäytymään ja ajattelin jääväni hetkeksi hänen kanssaan istumaan, kun kerta ihan komea mies on. Aika kului ja huomasin yhä istuvani naapurini vieressä ja kadottaneeni ystäväni johonkin. Valomerkki alkoi lähestyä. Tarkoituksemme oli kävellä yhtä matkaa kotiin ja naapuri sanoi käyvänsä vielä vessassa ennen lähtöä. Pyysi, etten kattoaisi sillä välin mihinkään. Enhän ollut kunnolla edes katsastanut baarin tarjontaa. Nousin ylös kiertääkseni yökerhon vielä kerran läpi, jos kuitenkin sattuisi löytymään jotain parempaa. Hukka kierros, ei komeita miehiä. Palasin takaisin naapurini luo.


Kotitalollamme päätimme kuitenkin nukkua yhdessä ja menimme luokseni. Vaikka molemmat varmasti tiesivät, että eihän se nukkuminen nyt oikeasti nukkumista tarkoittaisi. Hän ehti juuri istua sohvalle kun jo pyysin hänet makuuhuoneeseen. Käsistään hyvinkin taitava mutta kyrvän koko oli kyllä sitä luokkaa, että samahan se minulle olisi ollut vaikka koko homma olisi hoidettu pelkillä käsitöillä. Käsiään hän sentään osasi käyttää toisin kuin penistään. Kännin piikkiin, ajattelin, mutta jouduin pyörtämään sen aamun uusinnan jälkeen. Aivan yhtä surkeaa touhua oli edelleen.


Hän jäi juttelemaan. Tunnit vieri, vilkuilin kelloa ja päästin suustani kommentteja "ai onko kello jo noin paljon", muttei hän tajunut vihjettä. Miten heittää naapuri ulos, kun häneen joutuu jatkossakin törmäämään. Lopulta sanoin käyväni tupakalla ja mies tajusi poistua samalla ovenavauksella. Vihdoinkin.



torstai 22. tammikuuta 2015

SISÄÄN-ULOS-LAUKAISU

Kaveriporukka, joka siis koostui pelkistä miehistä, oli eilen viettämässä iltaa luonani. Heidän illan viettoonsa kuuluu todella reilu ryyppääminen ja pilven poltto. Minun iltaani pelkästään tuo juominen.


Toisten mennessä tupakalle jäin kaksin yhden kaverini kanssa. Hän puhui korvat ja silmät täyteen hempeitä, miten todella pitää minusta ja tahtoisi viedä minut ihan oikeille treffeille. Tiesin, että se oli humala ja pilvihöyryt jotka puhuivat. En välittänyt siitä. Annoin hänen kehua ja leperrellä minulle. Silittää ja suudella, johdattaa minut makuuhuoneeseen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun harrastan seksiä hänen kanssaan. Ja aina hän on yhtä suuri pettymys. Puhua hän osaa, mutta esileikki ja varsinainen toiminta jää varsin lyhyeksi.


Porukka lähti vähitellen kotiinsa. Yksi kavereista nukahti sänkyyni ja yksi jäi seuraani aamuun asti. Juttelimme pitkään. Hän sanoi olleensa ihastunut minuun jo kauan. Hän kiersi pöydän, kietoi kätensä ympärilleen ja suuteli minua. Miksei, ajattelin. Olihan kavereista ensimmäinen ollut aikamoinen pettymys. Hän kaatoi minut säkkituolille. Vaatteet lensivät nopeasti, esileikki ohitettiin vielä nopeammin ja muutaman kerran sisään-ulos työnnöissä ei todellakaan ollut kehumista. En enää ihmettele miksi nämä kaverini ovat sinkkuja. 


Lähetin miehen kotiin ja käperryin sängyssäni nukuvan kaverini viereen. Hän havahtui ja alkoi silittää selkääni. Ei, ei enää yhtään huonoa panoa tälle illalle. Siirryn sohvalle ja nukahdan.



maanantai 19. tammikuuta 2015

EI SEISO NI EI SEISO

Työkaverini, tämä yhden illan naimisissa oleva perheellinen pano josta aiemmin postasi, laittoi seuraavana päivänä anteeksipyyntötekstarin. Mutta ei aikaakaan kun keskustelu töistä kääntyikin jo ensin hienovaraiseksi flirttailuksi ja siitä härskeiksi ehdotuksiksi. Hän sanoi kuinka vaikea on töissä pitää näpit erossa minusta. Töissä hän lähettelee viestejä, kuinka hyvältä näytän taas ja mitä hän minulle tahtoisi tehdä. Hän kertoo pullistumastaan housuissaan. Hän hymyilee ja naurattaa minua vitseillään. Tunnen hänen silmänsä selässäni kävellessäni hänen ohitseen. Huomaan kuinka hänen päänsä kääntyy aina perääni. Hän sipaisee minua aina tilaisuuden tulle kädestä, kyljestä, niskasta tai selästäni. Taukohuoneessa hän istuu viereeni tai minua vastapäätä. Hän tekstaa ehdottaakseen pikaisia vessassa. Miten ottaisi minut. Missä asennossa ja kuinka kovaa.

Iltaisin hän kertoo miten ei saa unta ajatellessaan minua. Miten otettu on nuoren naisen kiinnostuksesta häntä kohtaa. Miten kuvitteli etten koskisi häneen. Etten osaisi ajatella häntä niin. Hän kehuu niin huumorintajuani, älyäni, luonnettani kuin ulkonälöäkin. Hän kertoo miten paljon haluaa minua. Mitä hän ajattelee minun tekevän runkatessaan suihkussa. Hän kertoo minulle fantasioistaan. Hän pyytää minua lähettämään pikkutuhmia kuvia itsestäni. Hän lähettää niitä itse minulle. Hän ehdottaa näkemistä. Makuuhuoneessani.

Heti ulko-oven suljettuaan hän suutelee minua. Kietoo kädet lanteilleni ja minä omani hänen kaulansa ympärille. Kävelemme makuuhuoneesee. Hän riisuu ohuen toppini ja omat paitansa. Nostaa minut syliinsä, suutelee ja laskee sänkyyn. Hän sivelee selkääni ja kaulaani suudellessaan minua. Suutelen takaisin käteni liukuessa hänen vatsansa ja rintakehänsä päällä. Hän riisuu minulta ja itseltään loputkin vaatteet. Koskettelee rintojani ja laskee kätensä vatsaani pitkin klitorikselleni. Hänen kosketuksensa tuntuu hyvältä ja saa minut huokailemaan. Runkkaan samalla häntä. Kiihotukseni alkaa hiipua. Miksi helvetissä miehellä ei seiso kunnolla. Runkkaan, imen ja nuolen hänen kyrpäänsä, suutelen ja kiusoittelen. Teen kaikkeni minällä monen miehen olisin jo saanut laukeamaan päälleni mutta tällä miehellä ei vaan seiso. Hän pyytää anteeksi. Nousen, puen päälleni ja keitän hänelle kahvit.




perjantai 16. tammikuuta 2015

KAHDEN KANSSA

Miespuolinen kaverini, tai kaveri ja kaveri, yhteyttä tulee pidettyä enemmän ja vähemmän ja usein seksin merkeissä, tuli viettämään iltaa luokseni toisen miespuolisen ystävänsä kanssa. Joimme, menimme baariin ja palasimme yhdessä yöpymään luokseni.


Päädyimme kaikki nukkumaan sänkyyni. Minä keskellä ja pojat reunoilla. Kaverini suuteli minua, siveli niskaani ja selkääni. Tämä on aina ollut sellainen nopean toiminnan kaveri eikä esileikkeihin paljon aikaa ole käytetty, joten ei aikaakaan kun hän jo oli sisälläni.


Yllätyin hänen siirtäessään toisen käteni kaverinsa puoleen. Oliko tämä nyt sellainen kaverille kanssa tilanne? Nyt samaan aikaan vai? Runkkasin hänen kaveriaan samalla hänen pannessa minua. Olin hämilläni tilanteesta. En osanut odottaa tätä. Hän oli aina ennen ominut minut itselleen, ollut mustasukkainen muiden miesten lähestyessä minua. Nousin kaverini päälle siten, että taivuin samalla imemään toista, ja päinvastoin. Pian kaksi penistä oli sisälläni, toinen vaginassani ja toinen anuksessa. Olin useasti fantasioinut seksistä kahden kanssa, mutta kuvitelmissani näistä toinen on aina ollut nainen. Mutta nyt saadessani kunnon panoa molempiin reikiin samaan aikaan, en todellakaan toivonut toisen olevan nainen. Ehdottomasti parasta seksiä mitä nainen voi saada.


Aamulla tämä toinen mies silitti selkääni. Kavahdin hänen kosketustaan ja pakenin vessaan. Miksi hän silitti? Miksi hän kajoi minuun? Harrastimme seksiä eilen, mutta se siitä. Tämä satu ei todellakaan jatkuisi. Olin juuri harrastanut hänen ja toisen miehen kanssa seksiä yhtäaikaa, eikai kukaan voi sen jälkeen kuvitella, että aamulla olisimme jotain muuta kuin kavereita. Sellaisia miehiä ja tällaisia naisia ei nähdä uudelleen. Meitä ei viedä syömään tai elokuviin. Meille ei lähetetä rakkausviestejä. Meille soitetaan korkeintaan baari-illan päätteeksi, mikäli baarissa ei flaksi ole käynyt. Poistuin vessasta keittiöön ja istuin siellä piilossa kunnes kaverinikin heräsi. Tällöin uskaltauduin takaisin makuuhuoneeseen.






torstai 15. tammikuuta 2015

PIKKUJOULU HUUMASSA

Vietimme työpaikkamme pikkujouluja nyt vasta tammikuussa,sillä emme mahdollisimman monelle sopivaa päivää löytäneet joulukuulta. Pikkujouluilla on jo jokseenkin loppuun kulunut kuva siitä, että siellä petetään, naidaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa, sanotaan suorat sanat pomolle ja nolataan itsensä. Osa näistä todella tapahtui minulle.


Työpaikallamme on vain muutama mies ja heitä aina olen kavereina kohdellut. Vain yksi heistä on ns. minun makuuni, mutta hän on naimisissa oleva perheellinen mies. Lisäksi olen aina kuvitellut hänen pitävän minua jokseenkin tyhmänä ja ehkä lapsellisena suurehkon ikäeromme vuoksi. On siis ollut helppo olla pelkkä kaveri.


Pikkujoulufiiliksemme huipentui baarissa. Tanssimme koko porukkaa villisti tanssilattialla lähes lakkaamatta. Tanssilattialla pyöri muitakin, miehiäkin, ja innostuin tapani mukaan tanssimaan heidän kanssaan. Rakastan tanssimista ja flirttailua miesten kanssa. Koska olimme juhlimassa työporukalla, käännyin kuitenkin takaisin työkavereideni puoleen, jolloin tämä työpaikkamme mies otti kädestäni ja veti minut tanssimaan hänen kanssaan. Tanssimme pitkään ja hyvin lähekkäin.


Tapasin tiskillä toisen miehen. Komea ja mukava. Hän istui pöytäämme juttelemaan, nauroimme ja joimme. Työpaikkamme mies palasi tupakalta ja hänen ensimmäinen tekonsa oli pyytää minua tanssimaan. Kuiskasin vieressäni istuvalle miehelle palaavani pian. Nyt tanssimme oli entistä kiihkeämpää. Olimme kiinni toisissamme, miehen käsi kävi pakaroideni päällä ja selälläni paitani alla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun aloin ihmetellä. Mitä tämä nyt on? Hänhän on naimisissa. Eikä hän ikipäivänä kiinnostuisi minusta.


Tupakalla tapasin toisen entuudestaan tuntemattoman miehen. Tällöin tapahtui sama juttu, työpaikkamme mies tuli väliin, esti minua juttelemasta tälle miehelle ja vei minut sisään.


Porukka levisi pikkuhiljaa omille teilleen, toiset vaihtoivat baaria toiset lähtivät kotiin. Me jäimme viimeisiksi. Kävelimme yhdessä taksiasemalle päin. Yht'äkkiä mies suuteli minua. Olimme pienessä syvennyksessä kaupan lastauslaiturilla. Meno meni kiihkeäksi, en ajatellut mitään, toimin vain himojeni mukaan. Ilta päättyi suihinottoon ja seksiin.


Humalan ja himojen laskettua mietin mitä olen tehnyt. Mies oli naimisissa. Heillä on lapsia. Hän on samassa työpaikassa kanssani. Näen häntä lähes päivittäin. Miten ihmeessä pystyn käyttäytymään normaalisti? Miten hän käyttäytyy? Mitä muut ajattelivat tanssistamme? Tekisi mieli vajota vain sänkyyn peittojen alle koskaan nousematta.


Lohdutan itseäni sillä, että ellei hän olisi tehnyt sitä minun kanssani, hän olisi tehnyt sen jonkun toisen kanssa.




keskiviikko 14. tammikuuta 2015

PORNO

Pornon katselu on edelleen naisten keskuudessa aikamoinen tabu. Pornosta voidaan vitsailla ja pornosta voidaan puhua siinä yhteydessä, että kun miehet sitä katsovat. Naiset harvoin myöntävät itse sitä katsovansa. He ehkä häpevät. Ajatellaan, että nainen saa seksiä kyllä milloin haluaa. Joka ei aina edes pidä paikkaansa. Suhteessa olevat ehkä saavatkin, mutta eivät kaikki sinkut. Tai tuskin kukaan sinkku. Viikonloppuisinhan on helppo löytää baarista seksiseuraa jos on vähäänkään vetävän näköinen. Mutta mistä sitä löytää viikolla? Harva viikolla baarissa hyppää. Jos naisella on ns. panokaveri, voi seksiä saadakkin silloin kuin haluaa. Mutta tuskin silloinkaan aikataulut aina yksiin menevät. Suhteessakin olevat voivat tulla miehensä torjumiksi, vaikkakin harvinaisempaa se on näin päin.


Vaikka sitä seksiä olisi tarjolla aina naisen halutessa, ei se silti sulje pois itsetyydytystä. Kaikki naiset eivät saa orgasmia yhdynnässä. Vaikka saisivatkin, on itsetyydytys silti terveellinen ja normaali tapa. Pitäähän sitä oma kehonsa tunte. Mistä pitää ja mistä ei. Usein naisten on helpompi myös rentoutua tällöin. Ei mietitä, mitä se mies mahtaa vartalostani ajatella. Jos myönnetään itsetyydytys, niin miksei pornon katselu? Pitäisikö kaikkien naisten vain ajatella miestään tai jonkun komean julkkismiehen vatsalihaksia tyydyttäessään itseään. Naisten ajatukset itsetyydytyksen aikana pitäisi olla niin sanotun pehmopornon tasolla. Ei se kaikkia sytytä. Joku voi pitää sitomisleikeistä, joku lesboseksistä, ryhmäseksistä, roolileikeistä. Tyydyttäessä itseään voi toteuttaa niitä fantasioita, joita ei välttämättä oikeasti uskallakkaan kokeilla. Miksei näistä fantasioista siis voisi katsoa pornofilmejä? Ihan varmasti suurin osa naisista(kin) katsoo silloin tällöin pornoa. Emme vain puhu siitä. Emme myönnä sitä. Naisten ajatellaan edelleen olevan se sievempi, hillitympi ja kiltimpi osapuoli. Nainen on se, joka miehensä pitää tyytyväisenä ja synnyttää lapset. Mutta todellisuudessa nainen saattaa olla "tuhmempi" kuin miehensä. Ja naisella todellakin on lupa nauttia seksuaalisuudestaan.


Naiset pitävät yllä tuota sievää kuvaa itsestään ja seksuaalisuudestaan. Miksei naisilla olisi yhtäläinen oikeus puhua avoimesti seksistä, pornosta ja itsetyydytyksestä siinä missä miehetkin puhuvat. Miehet myöntävät etteivät osaa rakentaa taloa, metsästää, vaihtaa lamppua, huoltaa autoa tai suorittaa jotakin muuta perinteistä "miesten työtä". Naistenkin on aika myöntää, etteivät he enää ole mitään kuuskytluvun pikku kotirouvia. Ei ylläpidetä epätasa-arvoa. Naiset voivat ja saavat olla rivojakin.



lauantai 10. tammikuuta 2015

METALLISYDÄN

Olin eilen juhlimassa ystäväni syntymäpäiviä. Emme ole tunteneet kuin noin vuoden verran, joten suurin osa ihmisistä oli sellaisia joita en tuntenut. Yökerhossa luokseni tuli jutteleemaan mies, jonka yksi seurueestamme tunsi jo hyvinkin entuudestaan. Hän oli aivan selvästi mustasukkainen minun jutellessa tämän miehen kanssa. Sanoin sen miehellekin mutta hän vain totesi, ettei ollut tuosta naisessta kiinnostunut siinä mielessä. Mitä minä tein? Tuon naisen silmien edessä suutelein, halailin, tanssin ja nauroin miehen kanssa, johon hän selvästi oli ihastunut. Uusi tuttu, jonka kanssa olisi voinut vaikka ystävystyä, mutta ei kun minä laitankin jonkun yhdenillan panon kaiken edelle. Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Mitä jos itse olisin ollut tuo mustasukkaisena vierestä katsova nainen. Minulla ei selvästikkään ole lainkaan empatiakykyä. Minusta puuttuu jokin osa. Varmasti aivoistani, mutta luulen myös sydämmen puuttuvan kokonaan. Ehkä rinnassani sykkiikin vain metallisydän, jonka ainut tehtävä on pumpata verta.


Vein miehen kotiini ja harrastimme seksiä. Siinä ei ollut kehumista. Liian humalassa varmaan kumpikin. Liikaa säheltämistä. Sanoin: "Sun täytyy mennä, mun poikaystävä tulee kohta." Mies katsoi minua ällistyneenä ja tinkasi minulta valehtelenko. Ei minulla voinut olla miestä. Hän olisi halunut nähdä minut uudelleen. Mutta minä ajoin hänet tiehensä. Niinkuin ajan aina.


Nyt herään jälleen yksin sängystäni. Kirjoitan tätä, kun voisin suudella miestä. Miksen antanut tuon miehen jäädä? Miksen osaa tutustua kehenkään? En osaa päästää ketään oikeasti lähelleni. En kerro mitään todellista itsestäni. Pidän kaiken sisälläni ja vain odotan, että joku saisi nuo muurit sortumaan ympärilläni. Että joku saisi lukon avattua. Mutta rakennan vain paksempia muureja ja käperryn yhä pienemmäksi näiden muurien sisään. Onko minusta pian enää mitään jäljellä? Kadotanko todellisen minäni?



keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ANAALISEKSI - KYLLÄ LUIT OIKEIN

Tänään puhutaan siitä, mistä usein vaijetaan. Anaaliseksi. Kysyt keneltä tahansa naiselta, onko tämä kokeillu anaaliseksiä, on vastaus aina ei, vaikkei se olisikaan totuus. Anaaliseksin harrastamista ei vain myönnetä, siitä ei puhuta, sen koko olemassaolo kielletään. Eihän sitä harrasta kuin homot.


Minusta tämä on outoa. Naiset puhuvat nykypäivänä ystäväpiireissään jo hyvin avoimesti seksistä, järjestävät jopa seksilelukutsuja ja käyvät erotiikkamessuilla. Miksi yhä vaijetaan anaaliseksistä? Koska takuulla on naisia, jotka anaaliseksiä ovat harrastaneet. Ajatellaanko, että on ainut? Että toiset pitäisivät sitä ällöttävänä? Miksi pitäisivät, eiväthän he esimerkiksi suihinottoakaan pidä ällöttävänä.


Olen harrastanut anaaliseksiä muutaman miehen kanssa. Se ei ole ihan sellainen juttu mitä joka baari-illan päätteeksi tehdään. Anaaliseksissä täytyy edetä niin paljon hitaammin, esileikkiin on käytettävä enemmän aikaa. Tukevassa humalassa esileikki jää usein lyhyeksi tai kokonaan pois. Siksi itse en anaaliseksi yhdenillan juttujen kanssa harrasta, vaan miesten joita hetken olen jo tapaillut.


En tiedä puhuvatko miehet vapautuneemmin anaaliseksistä, mutta ainakin hyvin useat miehet sitä ovat haluneet ja nauttineet. Varmaan puhuvat, sillä heidän taholtaan ehdotus aina on tullut. En tosin pidä sitä huonona juttuna. Anaaliseksi todella on nautinnollista käyttäessä tarpeeksi aikaa esileikkiin, edetessä hitaasti, käyttäessä liukastetta ja miehen hyväillen samalla rintojani tai klitoristani. Hyväilemällä samalla muita osia, voi orgasmin saada jopa vahvempana, kuin tavallisessa yhdynnässä.


Olkaa vapautuneempia, kokeilunhaluisempia ja hei, peppu on pop