Minulle ja tälle työpaikkani varatulle miehelle/pikkujoulu erehdykselle määrättiin yhteinen työprojekti. Kun kuulin tästä, tiesin siitä tulevan kiusallista. Huomasin meidän molempien yrittävän tehdä työtä mahdollisimman nopeasti. Molemmat olivat valmiita tekemään osan työstä kotona, jotta meidän ei yhdessä tarvitsisi niin paljon työskennellä. Emme pystyneet katsomaan toisiamme edes päin. Molemmat tuijottivat vain projektin materiaaleja ja puhuimme katsoen toistemme ohi. Silmäni harhailivat ympäriinsä enkä tiennyt minne katsoa. Tunsin kuinka kasvoni valahtivat punaiseksi pelkästä hermostuneisuudesta. Maanantaina jatkamme yhteisen projektin tekoa. Voi, kunpa olisin saanut työparikseni ihan kenet muun tahansa. Juuri tämän takia työkavereihin ei pitäisi haksahtaa, ikinä!
Olemme ennenkin jääneet kahdestaan, esimerkiksi työpaikkamme tupakkapaikalle. Kiusallinen hiljaisuus on laskenut yllemme. En tiedä mitä sanoa. Eikä selvästikkään tiedä hänkään. En osaa olla hänen lähellään. Eikä hän minun. Kuulen hänen puhuvan ihanasta vaimostaan muille ja ajattelen vain, mikä tekopyhä ihminen hän onkaan.
Yksi työkaverini, joka on myös hyvä ystäväni, tietää tästä pikkujouluhairahduksesta. Hänen kanssaan pyörittelemme silmiämme miehen ylistäessä vaimoaan. Luomme katseet toisiimme ja pelkästä katseesta tiedämme jo, mitä toinen tämän miehen puheista ajattelee. Huoh. Onneksi en ryhtynyt hänen kanssaan mihinkään salasuhteeseen.
Miksi miehet pyytävät aina kuvaamaan itseäni? Jokainen mies pyytää minua ottamaan itsestäni kuvan ja lähettämään hänelle. Enkä nyt siis tarkoita mitään eroottisia kuvia (vaikka on niitäkin pyydetty)vaan ihan perus kasvokuvia tai kokovartalokuvia vaatteet päällä. He tietävät jo miltä näytän ja näkevät kuviani somessa. Katsokoot sieltä sitten tai käyttäkööt mielikuvitustaan. En ole koskaan ollut sellainen kuvaileva tyttö. En koe tarvetta ottaa selfietä joka tilanteessa. Enkä edes pidä siitä. Omasta mielestäni (vaikka toiset muuta väittävätkin) epäonnistun aina kuvissa. Mielestäni kauniimmalta näytän luonnossa. Kuvissa onnistun aina jonkin typerän ilmeen kasvoilleni vääntämään.
En muutenkaan (anteeksi vaan nyt niille, jotka selfieitä rakastavat) ymmärrä miksi joka asiasta täytyy ottaa kuva. Itse haluan nauttia siitä hetkestä enkä käyttää sitä kuvaamiseen. Ulkona syödessä ruuasta pitää ottaa kuva. Miksei keskittyisi sen sijan syömiseen ja hyvään seuraan. Kavereitten kanssa pitää ottaa ryhmäselfie vaikka voisi keskittyä hauskanpitoon. Ne joilla on lapsia, keskittyvät enemmän heidän kuvaamiseensa kuin siihen, että oikeasti olisivat läsnä siinä hetkessä lapsen kanssa. Ihmiset keskittyvät kuvaamiseen ja kuvan jakamiseen somessa niin paljon, että unohtavat nauttia ja elää siinä hetkessä.
Minä en jatkossakaan aio miehille kuvia ottaa enkä somessa niitä jatkuvasti jakaa. Nautitaan hetkestä!
Silittelin niskaasi, rintaasi, selkääsi ja käsivarsiasi. Suutelin sinua suulle ja kaulalle. Ujutin käteni paitasi alle. Yritin viestittää haluavani sinua. Nyt jos haluat minä todellakin annan. Nostit koneen syliisi, menit tupakalle, jääkaapille,vaihdoit asentoa kauemmas tai nousit ylös pelaamaan. Teit kaikkesi torjutakseni minut. Yritin myöhemmin uudelleen ja taas sama juttu. Mikä ihme miestä vaivaa? Tulen yöksi hänen luo, yritän häntä sänkyyn mutta hän ei anna.
Aiemmin miehen puheista olin ymmärtänyt, ettei hän ole mikään pihtari. Kyseessä oli siis mies, josta kirjoitin kolme miestä ja tyttö postauksessa. Se kolmas mies, josta kirjoitan aivan lopuksi. Eikä kyse voi olla mistään ulkoisesta seikasta, sillä hän kävi luonani töiden jälkeen ja tietää siis tarkalleen miltä näytän. Ja mielestäni kemiammekin pelaa, juttu luistaa niin viestien välityksellä kuin kasvokkainkin. Ja itse hän minut luokseen pyysi, joten kai hänkin on samaa mieltä.
Tiedän kyllä, että miehetkin saavat kieltäytyä. Aina ei voi tehdä mieli. Mutta jos pienissä alusvaatteissa makoilen hänen kyljessään kiinni ja yritän kaikkeni, miten hänen ei voi tehdä mieli? Sellainen mies ei ole minua varten. Pakkasin kamani ja lähdin.
