Eilen hän sanoi minulle suoraan, että on jo vuosia yrittänyt saada minua sänkyyn eikä vieläkään ole onnistunut. Hän sanoi minua vaikeaksi tapaukseksi. Se tuntui itseasiassa hyvältä. Kukaan ei koskaan ole sanonut minua vaikeaksi. Koska en ole. Olen helppo. Pidän seksistä ja hyppään sänkyyn enemmän kuin helposti. Tuntui hyvältä, että hän on vuosia yrittänyt eikä ole luovuttanut. Olen ollut hänelle jonkinlainen haaste.
Vihdoin ajattelin palkita hänen kovan yrittämisensä. Odotukseni eivät olleet korkealla. Olin pantannut niin pitkään, että ajattelin pettyväni. Ettei se olisi sen arvoista. Mutta se todellakin oli. Parasta seksiä mitä olen aikoihin saanut. Tai ehkä koskaan. Hän teki kaiken niin oikein. Hän yritti tosissaan. Halusi minun saavan orgasmin eikä ajanut vain omaa nautintoaan. Hänen toimistaan huomasi, että kokemusta todellakin naisista on. Hän otti ohjat, nuoli ja nussi minua pitkään. Kosketti juuri oikealla tavalla. Aloitti anaaliseksin hellästi. Ei unohtanut esileikkiä. Vaikka hän oli kännissä, ei se hänen suoritustaan huonontanut. Ja nyt aamulla, vaikkei hän ollut enää kännissä, oli hän silti yhtä rohkea ja otti ohjat yhtä itsevarmasti.
Aamulla ehdoton plussa oli, että hän halusi lähteä ajoissa ja minä halusin hänen lähtevän ajoissa. Hän ei halua seurustella, ei osaa seurustella, enkä halua tai osaa minäkään. Hän on valmis näkemään minua samoissa merkeissä kuin ennenkin. Juhlimassa samassa porukassa. Jolloin kumpaakaan ei haittaa, jos toisella on joku toinen nainen tai mies. Hän on valmis ottamaan uusinnan, ja tuollaisen suorituksen jälkeen, olen minäkin.
Mukava tietää etten ole ainoa lajissani...
VastaaPoistaJoulukuun puolesta välistä tähän päivään: kaksi kuukautta seurustellut, ennen tätä suhdetta viriilin kiihkeä seksintäyteinen viikko toisen miehen kanssa ja ennen tätä, noh tylsähköä seksiä äärettömän komean miehen kanssa. Kuukaudessa alkoi tämä poikaystävä kyllästyttää vaikka ensin sitä ajatteli olevansa muuttunut. Nyt olisikin sitten mieletöntä harrastaa hurjaa seksiä jonkun kanssa, jota ei niin tunne ja toivon vaan, että tämä poikaystävä jättäis mut, etten joudu selittelemään ja loukkaamaan toista. Lisäksi ennen suhdetta ehti olla myös pari muuta muuten vaan randomia tapausta.
Eli yhteensä 5 eri miestä, kaksi särjettyä ja loukattua sydäntä, yksi onnellinen poikaystäväviritelmä, joka nyt on uhattuna, koska a) olen keksinyt ne pienet piirteet, jotka ah niin häiritsee ja b) ikävöin vanhoja virityksiä ja c) olisi vaan niin siistiä löytää jotain kokonaan uutta ja kiihkeää.
Minäkin haluaisin rakastaua, mutta kun en osaa, minäkin kiinnostun vääristä miehistä mutten niistä, jotka kiinnostuisivat minusta ja kyllä, kyllästyn ennen kuin kunnolla edes kiinnostun.
Jäljelle jää aina sisäinen tyhjyys ja pettymys itseen... + ne loukatut sydämet.
On kiva kuulla kommentteja, että muillakin on samoja fiiliksiä kun mulla. Tosin uskon, että meitä on enemmänkin, muttei ihmiset paljon tunteistaan ja säädöistään huutele.
PoistaSuosittelen kertomaan poikaystävällesi tunteistasi. Itse olin nimittäin noin puolitoista vuotta sitten samantapaisessa tilanteessa. Luulin olevani rakastunut, luulin etten enään tarvitse muita, luulin voivani olla uskollinen. Aina kuitenkin törmätessäni vanhoihin säätöihin aloin ikävöidä sinkkuutta. Mieleni olisi tehnyt hypätä tuon vanhan panon sänkyyn. Tai baarissa miehen tullessa iskemään, olisin halunut lähteä hänen matkaansa. Tanssityylinikään miesten kanssa ei varmasti viestinyt minun olevan varattu. En kuitenkaan halunut loukata poikaystävääni. Ajattelin että muuttuisin. Oppisin elämään yhden miehen kanssa ja olemaan uskollinen. Ja jollen olisi, eihän se häntä satuttaisi mitä hän ei tiedä? Suutuin hänelle aivan mitättömistä asioista ja koitin olla niin ärsyttävä kuin suinkin pystyi. Toivoin hänen kyllästyvän ja jättävän minut jottei minun tarvitsisi jättää häntä. Toisin kävi. Muutaman kuukauden päästä hän otti sormuksen esiin. Halusi mennä kihloihin. En osanut odottaa sitä, enkä todellakaan ollut valmis siihen. Olin hämilläni ja vastasin kyllä. Melko pian alkoi jo puheet yhteen muutosta. Yritin hienovaraisesti vihjata ettei vielä ollut sen aika tai yritin keksiä syitä, miksei ajatus ollut hyvä. Lopulta olin niin ahdistunut että läväytin kaikki päin naamaa. Miltä minusta tuntui, miltä oli tuntunut jo pitkään, mikä mielestäni oli vialla, vialla hänessä, sysäsin kaiken hänen syykseen ja kerroin jokaisesta kännisuudelmasta ja käsikopelosta mitä seurustelumme aikana oli tapahtunut. Pettämisenkin laitoin hänen syykseen. Jätin hänet. Tein juuri sen, mitä olin vältellyt ja miksi eroa olin lykännyt. Loukkasin häntä pahimmalla mahdollisella tavalla. Kamalinta oli, että kaikesta paskasta huolimatta, mies oli valmis antamaan anteeksi, muuttumaan ja yrittämään uudelleen. Minunhan siinä oli muututtava. Mutta enpä ole muuttunut vieläkään. Täst edes aion pitää huolen, etten enää koskaan joudu samanlaiseen tilanteeseen jollen todella ole valmis asettumaan aloilleni.
Yksinäisinä iltoina ikävöin häntä. Mietin olisiko minun pitänyt yrittää enemmän. Tajuanko joskus, että hän olisi ollut minulle se oikea. Todellisuudessa taidan vain pelätä yksin jäämistä.
Kyllä mäkin uskon, että meitä enemmänkin on. Itsekin arkielämässä kyllä ihan nuhteetonta kuvaa välitän ja ei kai kukaan voisi kuvitellakaan, että toisinaan humalassa esiin astuu seksipapitar, joka ei aina niin kovin kauniisti ja siveellisesti käyttäydy...
VastaaPoistaAh, ja eipä ole ensimmäinen kerta kun itseni tästä tilanteesta löydän. Poikkeuksetta aina käy näin, mutta mitä vanhemmaksi kasvan, niin suosiolla lopetan jutut ennen kuin niistä tulee likaisia. Olen kyllä yrittänyt etäisellä käytöksellä viestittää, että en olekaan niin hyvää tyttöystävämateriaalia, että ei kannata tuhlata aikaa... Mutta kun ei miehet tajua, niin minkäs teet.
Ja juu, tuttua minullekin tuo yksinäisten iltojen kaipuu. Luultavasti tämäkin on jonakin yksinäisenä viikonloppuna "se oikea"... Mutta kaikkia muita voi huijata paitsi itseään.
Kaikki noi kuulostaa ihan multa! Ja oon itekin ollu vastaavassa tilanteessa joku hetki sitten.. Sillosen miekkosen kanssa asuttiin yhessä, oltiin kihloissa ja herra täyttä häkää suunnittelee yhteistä tulevaisuutta. Aluks kai ajattelin, että kaikki vauva-kuumeilut sun muut menee ajan kanssa ohi, mutta ei.. Mun ahdistus kasvo päivä päivältä kun tajusin, et mun on pakko kertoa totuus kaikesta. Tona aikana kun olin kihloissa, mulla oli säätöä myös toisen miehen kanssa. Nähtiin satunnaisesti, juteltiin ja käytiin kahvilla.. Mitään suutelemista vakavampaa ei meijän välillä tapahtunu, ainakaan sillon kun olin varattu. Oli aikoja kun me ei tän toisen miehen kans viestitelty tai nähty ollenkaan, ja oli aikoja kun nähtiin enemmän.
VastaaPoistaKerron silloselle avokille tosta säädöstä, ja kaikesta mahollisesti. Siitä miten oon liian nuori - en halua perustaa perhettä vielä. Haluun nähä maailmaa ja tavata ihmisiä ja olla olematta tilivelvollinen kenellekkään. Olin varma, että nyt tulee ero. Ero, jota salaa olin toivonut. Ero, jonka halusin. Ex-avokki lupas korjata kaiken; lopettaa vauva-puheet, korjata meijän suhteen, tehä asioita sen eteen että se onnistuu - tehä kaikkensa. Olin koko tilanteesta niin järkyttyny, etten edes tajunnu sanoa, että ero on se mitä mä haluan. Joten me siis yritettiin uudestaan.
Ainoo vaan, et mikään ei muuttunu! Avokki yritti kaikkensa ja teki oikeesti töitä sen parisuhteen eteen. Mitä mä tein? Ravasin edelleen ulkona säätöni kans, esitin kilttiä pikkuvaimoo, hymyilin.. Vaik joka kerta kun mä menin kotiin, mä mietin et nyt mä kerron. Nyt mä sen sanon. Kävi kyllä sääliks toista, joka oikeesti yrittää samalla kun mä olin mielessäni jo eronnu.. Reilu puol vuotta mä keräsin rohkeutta. Jäin sinä aikana 2 kertaa kiinni siitä, että olin säätäny toisen miehen kans. Samalla paljastu asioita, joita en ollu kertonu, vaan olin luullu päässeeni pälkähästä.
Silti, pitkän ajan jälkeen mä päätin, et nyt tää oli tässä. Istuttiin alas, ja kerroin kaiken. Aivan kaiken. Ihan kaikkee ei olis tarvinnut ehkä kertoa, mutta halusin kai päästä irti siitä pienestä syyllisyydestä jota tunsin. Ex-avokki oli enemmän kun loukkaantunu kaikesta mitä sille sillon möläytin, mutta silti olis halunnu jatkaa. Ei ymmärtänyt ollenkaan sitä, että mä en halua. Mä haluan tavata muita ihmisiä ja jos tuntuu siltä, niin tehä asioita niiden kanssa. Mä en halua asettua aloilleni - en osaa, voi enkä uskalla.
Ja se mun säätö... Sanon suoraan, että sitä miestä oli mahoton tulkita ja käsitellä. Se kuvaili kerran itteeään näin: "Mä tartten itse itseeni käyttöohjeet kun en itekään tiedä miten toimin". Mutta siis koko sen 1,5vuotta kun meillä oli enemmän ja vähemmän meininkiä, niin tää herra halus tapailla, toivo että mä jätän mun avokin ja halus meijän välille vakavaa. Se osas puhua kauniisti, teki kivoja asioita, otti mut eri tavalla huomioon kun kukaan koskaan aiemmin. Sen ihmisen kohalla mä uskon sanontaan "gentleman is a patient wolf".. Lopulta sen odotus palkittiin ja se sai mitä se halus. Meistä ei koskaan tullu paria, vaan meillä oli se baari-illan jälkeinen yhteinen yö, aamulla se lähti nopeesti eikä koskaan soiteltu toisillemme enää :D
Haha.. :D Meillä oli hauskaa yhessä, ja 1,5v odottettiin että mitä meijän välillä tulis tapahtuun.. Ilmassa oli koko ajan jännitettä. Sitten kun se seksi oli hoidettu alta pois, jäljelle ei jääny yhtään mitään. Ei harmita, paitsi... Mä en ole ikinä saanut niin huonoa seksiä. Siis en ikinä. Se oli jotain aivan käsittämättömän hirveetä :D Puolet ajasta tuijotin kattoa ja toivoin, että se tulis jo.. En tietenkään voinu sille suoraan sanoa, mutta sillä oli aivan liian pieni muna, en tuntenu yhtään mitään, eikä se osannut sitä edes käyttää. Känniin piikkiin tai ei, mut olisin noi mitat halunnu tietää vähän aikasemmin ;D
Oi, kommenttiasi oli niin lohduttava lukea. Toisinaan sitä kuvittelee itsessään olevan pahasti joku vialla. Kuin sydän puuttuisi kokonaan eikä siksi osaa rakastaa, olla uskollinen ja tuntea empatiaa, mutta lukiessa muiden samantapaisista ongelmista huomaa, ettei ehkä itse olekkaan sen huonompi ihminen kuin muutkaan.
PoistaJa tuohon pieni muna osioon niin se on niin totta, koolla on väliä. Joka muuta väittää puhuu paskaa. :D
Pakko myöntää, että kyllä sitä muutamaan otteeseen on tullu mietittyä, että pakkohan on olla jotain vikaa kun mikään ei tunnu riittävän :D Ei parisuhteen arki, ei ne pienet asiat jotka toinen tekee eikä se että se toinen antaa kaikkensa, ja vähän sunkin puolesta.. Mutta haluun elää siinä uskossa, että jonkun ihmisen kanssa, joskus tulevaisuudessa, se muuttuu :D
PoistaSamaa mieltä, koolla tosiaan on väliä :D
Samaan mä vielä jaksan uskoa, että kyllä se sitten sen jonkun tietyn kanssa onnistuu. Pakkohan se on uskoa. Muuten kaikki tuntuuisi niin masentavalta, jos tämä vaan jatkuisikin läpi elämän merkitsemättömiä yhden illan panoja läpi käyden.
Poista