Minulle ja tälle työpaikkani varatulle miehelle/pikkujoulu erehdykselle määrättiin yhteinen työprojekti. Kun kuulin tästä, tiesin siitä tulevan kiusallista. Huomasin meidän molempien yrittävän tehdä työtä mahdollisimman nopeasti. Molemmat olivat valmiita tekemään osan työstä kotona, jotta meidän ei yhdessä tarvitsisi niin paljon työskennellä. Emme pystyneet katsomaan toisiamme edes päin. Molemmat tuijottivat vain projektin materiaaleja ja puhuimme katsoen toistemme ohi. Silmäni harhailivat ympäriinsä enkä tiennyt minne katsoa. Tunsin kuinka kasvoni valahtivat punaiseksi pelkästä hermostuneisuudesta. Maanantaina jatkamme yhteisen projektin tekoa. Voi, kunpa olisin saanut työparikseni ihan kenet muun tahansa. Juuri tämän takia työkavereihin ei pitäisi haksahtaa, ikinä!
Olemme ennenkin jääneet kahdestaan, esimerkiksi työpaikkamme tupakkapaikalle. Kiusallinen hiljaisuus on laskenut yllemme. En tiedä mitä sanoa. Eikä selvästikkään tiedä hänkään. En osaa olla hänen lähellään. Eikä hän minun. Kuulen hänen puhuvan ihanasta vaimostaan muille ja ajattelen vain, mikä tekopyhä ihminen hän onkaan.
Yksi työkaverini, joka on myös hyvä ystäväni, tietää tästä pikkujouluhairahduksesta. Hänen kanssaan pyörittelemme silmiämme miehen ylistäessä vaimoaan. Luomme katseet toisiimme ja pelkästä katseesta tiedämme jo, mitä toinen tämän miehen puheista ajattelee. Huoh. Onneksi en ryhtynyt hänen kanssaan mihinkään salasuhteeseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työkaveri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2015
YHTEINEN TYÖPROJEKTI JA VANHA PANO
Tunnisteet:
hairahdus,
kaveri,
kiusallisuus,
miehet,
pikkujoulut,
työkaveri,
työpaikka,
työprojekti,
vaimo,
varattu
maanantai 19. tammikuuta 2015
EI SEISO NI EI SEISO
Työkaverini, tämä yhden illan naimisissa oleva perheellinen pano josta aiemmin postasi, laittoi seuraavana päivänä anteeksipyyntötekstarin. Mutta ei aikaakaan kun keskustelu töistä kääntyikin jo ensin hienovaraiseksi flirttailuksi ja siitä härskeiksi ehdotuksiksi. Hän sanoi kuinka vaikea on töissä pitää näpit erossa minusta. Töissä hän lähettelee viestejä, kuinka hyvältä näytän taas ja mitä hän minulle tahtoisi tehdä. Hän kertoo pullistumastaan housuissaan. Hän hymyilee ja naurattaa minua vitseillään. Tunnen hänen silmänsä selässäni kävellessäni hänen ohitseen. Huomaan kuinka hänen päänsä kääntyy aina perääni. Hän sipaisee minua aina tilaisuuden tulle kädestä, kyljestä, niskasta tai selästäni. Taukohuoneessa hän istuu viereeni tai minua vastapäätä. Hän tekstaa ehdottaakseen pikaisia vessassa. Miten ottaisi minut. Missä asennossa ja kuinka kovaa.
Iltaisin hän kertoo miten ei saa unta ajatellessaan minua. Miten otettu on nuoren naisen kiinnostuksesta häntä kohtaa. Miten kuvitteli etten koskisi häneen. Etten osaisi ajatella häntä niin. Hän kehuu niin huumorintajuani, älyäni, luonnettani kuin ulkonälöäkin. Hän kertoo miten paljon haluaa minua. Mitä hän ajattelee minun tekevän runkatessaan suihkussa. Hän kertoo minulle fantasioistaan. Hän pyytää minua lähettämään pikkutuhmia kuvia itsestäni. Hän lähettää niitä itse minulle. Hän ehdottaa näkemistä. Makuuhuoneessani.
Heti ulko-oven suljettuaan hän suutelee minua. Kietoo kädet lanteilleni ja minä omani hänen kaulansa ympärille. Kävelemme makuuhuoneesee. Hän riisuu ohuen toppini ja omat paitansa. Nostaa minut syliinsä, suutelee ja laskee sänkyyn. Hän sivelee selkääni ja kaulaani suudellessaan minua. Suutelen takaisin käteni liukuessa hänen vatsansa ja rintakehänsä päällä. Hän riisuu minulta ja itseltään loputkin vaatteet. Koskettelee rintojani ja laskee kätensä vatsaani pitkin klitorikselleni. Hänen kosketuksensa tuntuu hyvältä ja saa minut huokailemaan. Runkkaan samalla häntä. Kiihotukseni alkaa hiipua. Miksi helvetissä miehellä ei seiso kunnolla. Runkkaan, imen ja nuolen hänen kyrpäänsä, suutelen ja kiusoittelen. Teen kaikkeni minällä monen miehen olisin jo saanut laukeamaan päälleni mutta tällä miehellä ei vaan seiso. Hän pyytää anteeksi. Nousen, puen päälleni ja keitän hänelle kahvit.

esileikki,
flirttailu,
katse,
kosketus,
kuvaaminen,
miehet,
pettäminen,
seksi,
suuseksi,
työkaveri,
työpaikka,
varattu
torstai 15. tammikuuta 2015
PIKKUJOULU HUUMASSA
Vietimme työpaikkamme pikkujouluja nyt vasta tammikuussa,sillä emme mahdollisimman monelle sopivaa päivää löytäneet joulukuulta. Pikkujouluilla on jo jokseenkin loppuun kulunut kuva siitä, että siellä petetään, naidaan mitä ihmeellisimmissä paikoissa, sanotaan suorat sanat pomolle ja nolataan itsensä. Osa näistä todella tapahtui minulle.
Työpaikallamme on vain muutama mies ja heitä aina olen kavereina kohdellut. Vain yksi heistä on ns. minun makuuni, mutta hän on naimisissa oleva perheellinen mies. Lisäksi olen aina kuvitellut hänen pitävän minua jokseenkin tyhmänä ja ehkä lapsellisena suurehkon ikäeromme vuoksi. On siis ollut helppo olla pelkkä kaveri.
Pikkujoulufiiliksemme huipentui baarissa. Tanssimme koko porukkaa villisti tanssilattialla lähes lakkaamatta. Tanssilattialla pyöri muitakin, miehiäkin, ja innostuin tapani mukaan tanssimaan heidän kanssaan. Rakastan tanssimista ja flirttailua miesten kanssa. Koska olimme juhlimassa työporukalla, käännyin kuitenkin takaisin työkavereideni puoleen, jolloin tämä työpaikkamme mies otti kädestäni ja veti minut tanssimaan hänen kanssaan. Tanssimme pitkään ja hyvin lähekkäin.
Tapasin tiskillä toisen miehen. Komea ja mukava. Hän istui pöytäämme juttelemaan, nauroimme ja joimme. Työpaikkamme mies palasi tupakalta ja hänen ensimmäinen tekonsa oli pyytää minua tanssimaan. Kuiskasin vieressäni istuvalle miehelle palaavani pian. Nyt tanssimme oli entistä kiihkeämpää. Olimme kiinni toisissamme, miehen käsi kävi pakaroideni päällä ja selälläni paitani alla. Tämä oli ensimmäinen kerta kun aloin ihmetellä. Mitä tämä nyt on? Hänhän on naimisissa. Eikä hän ikipäivänä kiinnostuisi minusta.
Tupakalla tapasin toisen entuudestaan tuntemattoman miehen. Tällöin tapahtui sama juttu, työpaikkamme mies tuli väliin, esti minua juttelemasta tälle miehelle ja vei minut sisään.
Porukka levisi pikkuhiljaa omille teilleen, toiset vaihtoivat baaria toiset lähtivät kotiin. Me jäimme viimeisiksi. Kävelimme yhdessä taksiasemalle päin. Yht'äkkiä mies suuteli minua. Olimme pienessä syvennyksessä kaupan lastauslaiturilla. Meno meni kiihkeäksi, en ajatellut mitään, toimin vain himojeni mukaan. Ilta päättyi suihinottoon ja seksiin.
Humalan ja himojen laskettua mietin mitä olen tehnyt. Mies oli naimisissa. Heillä on lapsia. Hän on samassa työpaikassa kanssani. Näen häntä lähes päivittäin. Miten ihmeessä pystyn käyttäytymään normaalisti? Miten hän käyttäytyy? Mitä muut ajattelivat tanssistamme? Tekisi mieli vajota vain sänkyyn peittojen alle koskaan nousematta.
Lohdutan itseäni sillä, että ellei hän olisi tehnyt sitä minun kanssani, hän olisi tehnyt sen jonkun toisen kanssa.

häpeä,
pikkujoulut,
seksi,
sekstailupaikat,
suuseksi,
tanssi,
työkaveri,
varattu,
yhdenillanjuttu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)