Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaveri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaveri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. huhtikuuta 2015

YHTEINEN TYÖPROJEKTI JA VANHA PANO

Minulle ja tälle työpaikkani varatulle miehelle/pikkujoulu erehdykselle määrättiin yhteinen työprojekti. Kun kuulin tästä, tiesin siitä tulevan kiusallista. Huomasin meidän molempien yrittävän tehdä työtä mahdollisimman nopeasti. Molemmat olivat valmiita tekemään osan työstä kotona, jotta meidän ei yhdessä tarvitsisi niin paljon työskennellä. Emme pystyneet katsomaan toisiamme edes päin. Molemmat tuijottivat vain projektin materiaaleja ja puhuimme katsoen toistemme ohi. Silmäni harhailivat ympäriinsä enkä tiennyt minne katsoa. Tunsin kuinka kasvoni valahtivat punaiseksi pelkästä hermostuneisuudesta. Maanantaina jatkamme yhteisen projektin tekoa. Voi, kunpa olisin saanut työparikseni ihan kenet muun tahansa. Juuri tämän takia työkavereihin ei pitäisi haksahtaa, ikinä!

Olemme ennenkin jääneet kahdestaan, esimerkiksi työpaikkamme tupakkapaikalle. Kiusallinen hiljaisuus on laskenut yllemme. En tiedä mitä sanoa. Eikä selvästikkään tiedä hänkään. En osaa olla hänen lähellään. Eikä hän minun. Kuulen hänen puhuvan ihanasta vaimostaan muille ja ajattelen vain, mikä tekopyhä ihminen hän onkaan.

Yksi työkaverini, joka on myös hyvä ystäväni, tietää tästä pikkujouluhairahduksesta. Hänen kanssaan pyörittelemme silmiämme miehen ylistäessä vaimoaan. Luomme katseet toisiimme ja pelkästä katseesta tiedämme jo, mitä toinen tämän miehen puheista ajattelee. Huoh. Onneksi en ryhtynyt hänen kanssaan mihinkään salasuhteeseen.



torstai 26. maaliskuuta 2015

KOLME MIESTÄ JA TYTTÖ

Mies käveli ohitseni, hymyilin hänelle ja hän teki käännöksen takaisin. Hän oli yökerhossa kaverinsa kanssa ja minä omani. Hänen kaverinsa ei ollut niin komea kuin mies itse. Niimpä päätin jättää kaverin pokailun sikseen ja keskittyä tuohon ensimmäiseksi huomaamaani mieheen. Joimme, juttelimme ja flirttailimme. Mies katosi johonkin. Häipyi tai meni vessaan, en tiädä, mutten jaksanut odotella. Lähdimme ystäväni kanssa etsimään muita kavereitamma. Miehistä tämä toinen, ei niin komea, pyysi numeroani. Miksei. Kun ensimmäistä miestä ei näkynyt, päätin siirtyä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.

Aamulla mies laittoi viestiä. Juttelimme jonkin aikaan. Ihan mukava mies. Kirjaudun facebookiin ja stalkkaan hänen kuvansa. Hyi hitto! Olen tainut eilen olla taas vähän päissäni. En enää vastaa miehelle.

Saan viestiä toiselta mieheltä. Kuka tämä nyt on? En antanut numeroani kaveruksista toiselle. Muistan pussailleeni miesten vessajonossa. (Joo ihan perus. Jonotan aina miesten vessaan, jos naisten vessaan on kauhean pitkä jono.) Tarkistan mieheltä näimmekö vessajonossa. Jep, sama mies. En muista miltä mies näytti, enkä todellakaan luota eiliseen arviointikykyyni stalkatessani edellisen miehen. Koitan etsiä tämänkin, mutta saman nimisiä on niin monta, että täysin pimentyneiden muistikuvien vuoksi minun on mahdotonta tietää kuka se heistä on. Päätän jatkaa viestittelyä ja toivon parasta.

Iltapäivällä saan viestiä facebookiini. Tämä on nyt se eilinen kadonnut mies. Ihanaa, hän näyttää edelleen hyvältä. Arviointikykyni ei ole eilen täysin pettänyt. Viestiteltyäni tämän ja yllä kertomani miehen kanssa, tämä mies vaikuttaa mukavemmalta. Lisäksi tiedän hänen näyttävän hyvältä. Päätän keskittyä tähän mieheen ja unohdan edellisen. Vaihdamme numerot ja siirrymme whats appiin.




sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

MIES JA KOULUTTAMATON KOIRA - HUONO YHDISTELMÄ

Perinteinen baari-ilta takana. Juomista, tanssimista, kavereita ja miehiä. Lähdin baarista yhden miehen luokse jolla on koira, iso koira. Se oli virhe. Jo ulko-ovesta sisään astuessani koira alkoi hyppiä minua vasten. Painoi varmaan saman verran ellei enemmänkin kuin minä. Ihme että pystyssä pysyin. Menimme makuuhuoneesee ja koira jäi oven taakse haukkumaan ja kaapimaan ovea. Pari kertaa koira onnistui osumaan ovenkahvaan, pääsi huoneeseen ja hyppäsi suoraan sänkyyn. Tässä hyvä syy, miksei koiraa ikinä tulisi päästää sänkyyn. Yritä siinä nyt sitten harrastaa seksiä. Kyllä tunnelma latistui aikalailla. Miestä tämä ei tuntunut edes haittaavan. Oli varmaan tottunut koiransa käytökseen.

Aamulla pukiessani koira hyppäsi välittömästi minua vasten ja onnistui terävillä kynsillään raapaisemaan suoraan nänniini. Ai saatana. Nyt toista rintaani koristaa pitkä raapaisu. Soitin heti ystävälleni hakemaan minut kotiin.

Pidän kyllä koirista. Minulla on itsellänikin ollut koira. Eikä minua sekään haitannut, että koira oli todella iso. Isoja koiria on ihana paijata. Mutta se todellakin haittoi, ettei koiraa selvästikään oltu koulutettu kunnolla. En yhtään ihmettele, miksi mies oli sinkku. Eihän kukaan tuollaista kestä. Eikä koira kyllä ketään hänen ja omistajansa väliin päästäkään. En enää ikinä lähde miehen matkaan, jolla on koira. Täytyykin varmaan alkaa baarissa ensimmäiseksi kysymään; "moi, onko sulla koira?"



maanantai 2. maaliskuuta 2015

THE BEST SEX EVER

Tapasin miehen, tai oikeastaan poika hän silloin vielä oli, ensimmäistä kertaa ollessani noin viidentoista. Itse olin silloin varattu, mutta välillämme on aina kipinöinyt. Pitkiä katseita, kosketuksia ja suudelmia. Välissä on ollut taukoja, jolloin emme ole nähneet pitkiin aikoihin, mutta joka kerta tuo tunne ja ne kipinät ovat samat. Joka kerta hän on yrittänyt saada minua sänkyynsä ja minä olen hänet torjunut. Olen antanut ymmärtää mutten antanut. Hän on nähnyt minun siirtyvän seuraavan miehen kaulaan ja palaavan sitten hänen kaulaansa, muttei ole välittänyt. Hän tietää minulla riittävän miehiä ja minä tiedän hänellä riittävän naisia. Ehkä juuri siksi olen hänet torjunut. Hän on niin itsevarma. Yli-itsevarma. Hän on tottunut saamaan kenet vain. Hän saa jokaisen naisen polvet veteliksi. Siksi on tuntunut hyvältä sanoa hänelle ei. Palauttaa hänet maan pinnalle.
 
Eilen hän sanoi minulle suoraan, että on jo vuosia yrittänyt saada minua sänkyyn eikä vieläkään ole onnistunut. Hän sanoi minua vaikeaksi tapaukseksi. Se tuntui itseasiassa hyvältä. Kukaan ei koskaan ole sanonut minua vaikeaksi. Koska en ole. Olen helppo. Pidän seksistä ja hyppään sänkyyn enemmän kuin helposti. Tuntui hyvältä, että hän on vuosia yrittänyt eikä ole luovuttanut. Olen ollut hänelle jonkinlainen haaste. 

Vihdoin ajattelin palkita hänen kovan yrittämisensä. Odotukseni eivät olleet korkealla. Olin pantannut niin pitkään, että ajattelin pettyväni. Ettei se olisi sen arvoista. Mutta se todellakin oli. Parasta seksiä mitä olen aikoihin saanut. Tai ehkä koskaan. Hän teki kaiken niin oikein. Hän yritti tosissaan. Halusi minun saavan orgasmin eikä ajanut vain omaa nautintoaan. Hänen toimistaan huomasi, että kokemusta todellakin naisista on. Hän otti ohjat, nuoli ja nussi minua pitkään. Kosketti juuri oikealla tavalla. Aloitti anaaliseksin hellästi. Ei unohtanut esileikkiä. Vaikka hän oli kännissä, ei se hänen suoritustaan huonontanut. Ja nyt aamulla, vaikkei hän ollut enää kännissä, oli hän silti yhtä rohkea ja otti ohjat yhtä itsevarmasti. 

Aamulla ehdoton plussa oli, että hän halusi lähteä ajoissa ja minä halusin hänen lähtevän ajoissa. Hän ei halua seurustella, ei osaa seurustella, enkä halua tai osaa minäkään. Hän on valmis näkemään minua samoissa merkeissä kuin ennenkin. Juhlimassa samassa porukassa. Jolloin kumpaakaan ei haittaa, jos toisella on joku toinen nainen tai mies. Hän on valmis ottamaan uusinnan, ja tuollaisen suorituksen jälkeen, olen minäkin.


 

torstai 22. tammikuuta 2015

SISÄÄN-ULOS-LAUKAISU

Kaveriporukka, joka siis koostui pelkistä miehistä, oli eilen viettämässä iltaa luonani. Heidän illan viettoonsa kuuluu todella reilu ryyppääminen ja pilven poltto. Minun iltaani pelkästään tuo juominen.


Toisten mennessä tupakalle jäin kaksin yhden kaverini kanssa. Hän puhui korvat ja silmät täyteen hempeitä, miten todella pitää minusta ja tahtoisi viedä minut ihan oikeille treffeille. Tiesin, että se oli humala ja pilvihöyryt jotka puhuivat. En välittänyt siitä. Annoin hänen kehua ja leperrellä minulle. Silittää ja suudella, johdattaa minut makuuhuoneeseen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun harrastan seksiä hänen kanssaan. Ja aina hän on yhtä suuri pettymys. Puhua hän osaa, mutta esileikki ja varsinainen toiminta jää varsin lyhyeksi.


Porukka lähti vähitellen kotiinsa. Yksi kavereista nukahti sänkyyni ja yksi jäi seuraani aamuun asti. Juttelimme pitkään. Hän sanoi olleensa ihastunut minuun jo kauan. Hän kiersi pöydän, kietoi kätensä ympärilleen ja suuteli minua. Miksei, ajattelin. Olihan kavereista ensimmäinen ollut aikamoinen pettymys. Hän kaatoi minut säkkituolille. Vaatteet lensivät nopeasti, esileikki ohitettiin vielä nopeammin ja muutaman kerran sisään-ulos työnnöissä ei todellakaan ollut kehumista. En enää ihmettele miksi nämä kaverini ovat sinkkuja. 


Lähetin miehen kotiin ja käperryin sängyssäni nukuvan kaverini viereen. Hän havahtui ja alkoi silittää selkääni. Ei, ei enää yhtään huonoa panoa tälle illalle. Siirryn sohvalle ja nukahdan.