Näytetään tekstit, joissa on tunniste nainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nainen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

NEW YEAR NEW BLOG

Aloitetaanpa nimestä. Mulle kelpaa ketä vaan -blogini nimi tulee siis siitä, että humalapäissäni tämä todellakin pitää paikkaansa. Tulen humalamaan suht helposti, alkoholi napsahtaa päähän huomaamatta ja arvostelukyky pettää täysin. Erityisesti heikkouteni humalassa ovat ulkomaalaiset tummatukkaiset miehet esimerkiksi turkkilaiset ja itsevarmat miehet, jotka seuraavana aamuna ovatkin päällekäyviä kusipäisiä miehiä alatyylisten juttujensa kera. Baarissa miehet näyttävät toinen toistaan komeammilta ja valinta on vaikea, kenen mukaan lähisin. Aamulla säikähdän hirvitystä vieressäni ja etsin nopeaa pakoreittiä tai mietin syytä heittää miehen pihalle. Olen herännyt lihavan vierestä, luuviulun vierestä, nörtin vierestä, susiruman miehen vierestä, puolalaisen vierestä, virolaisen vierestä, varatun vierestä, naisen vierestä, vanhan miehen vierestä, nuoremman vierestä, narkkarin vierestä, nössön vierestä ja ties kenen vierestä. Kerta toisensa jälkeen havahdun miettimään, mitä ihmettä olen taas edellisyönä ajatellut. Todennäköisesti en mitään.


Selvinpäin taas olen hyvinkin ronkeli. Silloin tämä otsikko ei päde minuun lainkaan. Keksin vian miehestä jo ennen kuin edes häntä toistamiseen näen. Milloin mies on liian vanha, liian nuori, liian kiltti, liian lyhyt, liian lihava, liian laiha, liian ruma, liian itsekeskeinen, liian kunnollinen, liian renttu, väärä työ, ei työtä lainkaan, väärä hiustenväri, liian ripustuvainen, väärät kaverit väärät sitä ja liian tätä.


Seksiä harrastan useimmiten vain humalassa. Uudelleen näkeminen on minulle mahdotonta keksimäni vian vuoksi, joka miehessä kuitenkin on, tai muun syyn vuoksi, minkä takia juttu ei kuitenkaan toimisi. Suoraan en pysty tätä miehelle sanomaan. Jätän kokonaan vastaamatta tai keksin kerta toisensa jälkeen typerämpiä tekosyitä, niin kauan kunnes mies kyllästyy.


Tähän blogiin tulen purkamaan turhautumistani miehiin, itseeni, seurusteleviin ystäviini ja miehen puutteeseen, ajatuksiani sinkkuudesta ja rakkaudesta sekä morkkispälätystä humalatoilailujeni vuoksi.


Tervetuloa seuraamaan Mulle kelpaa ketä vaan -blogia ja jakamaan ajatuksia kaikesta seurusteluun, miehiin, naisiin tai sinkkuuten liittyen.