Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokeilunhalu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kokeilunhalu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. maaliskuuta 2015

MITÄ MIEHELTÄ HALUAN?

Tämä lista on lähinnä minua itseäni varten. En voi koskaan löytää herra oikeaa, jollen itsekään tiedä mitä haluan.


  1. Minua pidempi. Tietysti kiva olisi, että saisin käyttää korkkareita, joten mies saisi olla aika reilustikin pidempi. Mutta jos vaakalaudalla on korkkarit ja täydellinen mies niin kyllä siinä tapauksessa valitsen sen miehen, jos hän kuitenkin on minua pidempi ilman niitä korkkareita.
  2. Komea. Tietysti. Ja tästä en ole valmis joustamaan. Jollei mies miellytä silmään niin eihän silloin tee miehi hypätä edes sänkyyn. Se mitä komea sitten tarkoittaa on hyvinkin häljyvä käsite. Itse pidän hyvin erilaisista miehist. Pidempi tukkasista, tummista, vaaleista, kaljuista, miehisistä, suloisista, koviksista. En osaa sanoa yhtä tiettyä juttua miltä miehen tulisi näyttää.
  3. Hyvä kroppa. Meinaan, ettei mikään valtava sotanorsu saisi olla. Mutten kyllä tykkää liian laihoistakaan. Hartioissa saisi olla leveyttä ja lihaksetkin olisi kivat. Tai sitten semmonen ihan normi kroppanen mies. Jos mies on ihan luuviulu, tulee itselläni lihava olo.
  4. Hauska. Miehen tulee ehdottomasti saada minut nauramaan. En kestä mitään tosikkoja tai miehiä, joiden vitseille saa väkisin nauraa. Hauska ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lyödään kaikki ihan läskiksi eikä osata käyttäytyä tarpeen tullen.
  5. Kokeilunhaluinen. Kyllästyn todella helposti. Kaikki on aina mielestäni tylsää ja jotain kivaa tekemistä olisi oltava koko ajan. Siksi miehenkin tulisi olla kokeilunhaluinen ja sponttaani. Voitaisiin yhdessä tai kaveriporukalla kokeilla jotain uutta ja lähteä reissuun hetken mielijohteesta. Eikä siitä kokeilunhalusta haittaa ole makuuhuoneenkaan puolella.
  6. Haluaa tutustua minuun. Pidän seksistä, hyppään helposti sänkyyn ja viihdyn siellä usein. Mutta jos kyse on seurustelusta, pitää miehen olla kiinnostunut myös minusta. Silloin ei enää pelkät sänkytaidot riitä. Hänen on haluttava tutustua oikeaan minään eikä kaikki keskustelut saa olla seksisävytteisiä.
  7. Rento. En yksinkertaisesti kestä jäykkiksiä. Elämään on suhtauduttava sopivan letkeällä otteella. Ei tämä niin haudanvakavaa ole.
  8. Ei saa olla ylimustasukkainen. Pieni mustasukkaisuus on ihan okei, silloin tietää, että toinen oikeasti välittää. Mutta liiallista mustasukkaisuutta en kestä lainkaan. Siinä keino millä minut saa varmasti pettämään.
  9. Luotettava ja rehellinen. En jaksa kytätä kenenkään menemisiä ja tekemisiä, joten tottakai suotavaa olisi, että mies on rehellinen ja luottamukseni arvoinen.
  10. Antaa minun mennä ja menee itsekin. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. tarvitsen vapautta ja tilaa ympärilleni. Muuten ahdistun ja pötkin pakoon. Miehen ei siis todellakaan tule jarruttaa menojalkaani enkä minäkään jarruta hänen.
  11. Ei liian kiltti. Liian kiltit, kunnolliset miehet saavat minut kyllästymään alta aikayksikön. Kaikki nössöt miehet on siis ehdottoman no no. Ei nyt mitään narkkari-linnakundiakaan, jolla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Mutta jotain siltä väliltä. Elämässä pitää olla jännitystä, jottei käy aika liian pitkäksi. Minulle tietysti täytyy olla kiltti. Mitään vittupäätä en jatkuvasti jaksa katsella. Mutta tapellakkin täytyy osata. Ei suhde aina voi olla vain seesteistä ja sovintoseksihän on juuri parasta.
  12. Sovintoseksistä päästäänkin tähän tärkeimpään kriteeriin eli hyvä sängyssä. Tietenkään heti ei voi tietää mistä toinen pitää ja mistä ei. Mutta en kyllä jaksa kädestä pitäen alkaa miestä opettamaan, joten kokemusta saisi olla. Kyllä jonkinlainen käsitys pitää olla, mistä naiset yleensä pitävät. Ja koolla todellakin on väliä. He jotka muuta väittävät ovat miehiä, joilla on pieni tai naisia, joiden miehillä on pieni.

Tässä minun listani. Unohdinko jotain oleellista? Mitä te mieheltä haluatte? Onko tällaista miestä nyt niin mahdoton löytää?





perjantai 16. tammikuuta 2015

KAHDEN KANSSA

Miespuolinen kaverini, tai kaveri ja kaveri, yhteyttä tulee pidettyä enemmän ja vähemmän ja usein seksin merkeissä, tuli viettämään iltaa luokseni toisen miespuolisen ystävänsä kanssa. Joimme, menimme baariin ja palasimme yhdessä yöpymään luokseni.


Päädyimme kaikki nukkumaan sänkyyni. Minä keskellä ja pojat reunoilla. Kaverini suuteli minua, siveli niskaani ja selkääni. Tämä on aina ollut sellainen nopean toiminnan kaveri eikä esileikkeihin paljon aikaa ole käytetty, joten ei aikaakaan kun hän jo oli sisälläni.


Yllätyin hänen siirtäessään toisen käteni kaverinsa puoleen. Oliko tämä nyt sellainen kaverille kanssa tilanne? Nyt samaan aikaan vai? Runkkasin hänen kaveriaan samalla hänen pannessa minua. Olin hämilläni tilanteesta. En osanut odottaa tätä. Hän oli aina ennen ominut minut itselleen, ollut mustasukkainen muiden miesten lähestyessä minua. Nousin kaverini päälle siten, että taivuin samalla imemään toista, ja päinvastoin. Pian kaksi penistä oli sisälläni, toinen vaginassani ja toinen anuksessa. Olin useasti fantasioinut seksistä kahden kanssa, mutta kuvitelmissani näistä toinen on aina ollut nainen. Mutta nyt saadessani kunnon panoa molempiin reikiin samaan aikaan, en todellakaan toivonut toisen olevan nainen. Ehdottomasti parasta seksiä mitä nainen voi saada.


Aamulla tämä toinen mies silitti selkääni. Kavahdin hänen kosketustaan ja pakenin vessaan. Miksi hän silitti? Miksi hän kajoi minuun? Harrastimme seksiä eilen, mutta se siitä. Tämä satu ei todellakaan jatkuisi. Olin juuri harrastanut hänen ja toisen miehen kanssa seksiä yhtäaikaa, eikai kukaan voi sen jälkeen kuvitella, että aamulla olisimme jotain muuta kuin kavereita. Sellaisia miehiä ja tällaisia naisia ei nähdä uudelleen. Meitä ei viedä syömään tai elokuviin. Meille ei lähetetä rakkausviestejä. Meille soitetaan korkeintaan baari-illan päätteeksi, mikäli baarissa ei flaksi ole käynyt. Poistuin vessasta keittiöön ja istuin siellä piilossa kunnes kaverinikin heräsi. Tällöin uskaltauduin takaisin makuuhuoneeseen.






keskiviikko 14. tammikuuta 2015

PORNO

Pornon katselu on edelleen naisten keskuudessa aikamoinen tabu. Pornosta voidaan vitsailla ja pornosta voidaan puhua siinä yhteydessä, että kun miehet sitä katsovat. Naiset harvoin myöntävät itse sitä katsovansa. He ehkä häpevät. Ajatellaan, että nainen saa seksiä kyllä milloin haluaa. Joka ei aina edes pidä paikkaansa. Suhteessa olevat ehkä saavatkin, mutta eivät kaikki sinkut. Tai tuskin kukaan sinkku. Viikonloppuisinhan on helppo löytää baarista seksiseuraa jos on vähäänkään vetävän näköinen. Mutta mistä sitä löytää viikolla? Harva viikolla baarissa hyppää. Jos naisella on ns. panokaveri, voi seksiä saadakkin silloin kuin haluaa. Mutta tuskin silloinkaan aikataulut aina yksiin menevät. Suhteessakin olevat voivat tulla miehensä torjumiksi, vaikkakin harvinaisempaa se on näin päin.


Vaikka sitä seksiä olisi tarjolla aina naisen halutessa, ei se silti sulje pois itsetyydytystä. Kaikki naiset eivät saa orgasmia yhdynnässä. Vaikka saisivatkin, on itsetyydytys silti terveellinen ja normaali tapa. Pitäähän sitä oma kehonsa tunte. Mistä pitää ja mistä ei. Usein naisten on helpompi myös rentoutua tällöin. Ei mietitä, mitä se mies mahtaa vartalostani ajatella. Jos myönnetään itsetyydytys, niin miksei pornon katselu? Pitäisikö kaikkien naisten vain ajatella miestään tai jonkun komean julkkismiehen vatsalihaksia tyydyttäessään itseään. Naisten ajatukset itsetyydytyksen aikana pitäisi olla niin sanotun pehmopornon tasolla. Ei se kaikkia sytytä. Joku voi pitää sitomisleikeistä, joku lesboseksistä, ryhmäseksistä, roolileikeistä. Tyydyttäessä itseään voi toteuttaa niitä fantasioita, joita ei välttämättä oikeasti uskallakkaan kokeilla. Miksei näistä fantasioista siis voisi katsoa pornofilmejä? Ihan varmasti suurin osa naisista(kin) katsoo silloin tällöin pornoa. Emme vain puhu siitä. Emme myönnä sitä. Naisten ajatellaan edelleen olevan se sievempi, hillitympi ja kiltimpi osapuoli. Nainen on se, joka miehensä pitää tyytyväisenä ja synnyttää lapset. Mutta todellisuudessa nainen saattaa olla "tuhmempi" kuin miehensä. Ja naisella todellakin on lupa nauttia seksuaalisuudestaan.


Naiset pitävät yllä tuota sievää kuvaa itsestään ja seksuaalisuudestaan. Miksei naisilla olisi yhtäläinen oikeus puhua avoimesti seksistä, pornosta ja itsetyydytyksestä siinä missä miehetkin puhuvat. Miehet myöntävät etteivät osaa rakentaa taloa, metsästää, vaihtaa lamppua, huoltaa autoa tai suorittaa jotakin muuta perinteistä "miesten työtä". Naistenkin on aika myöntää, etteivät he enää ole mitään kuuskytluvun pikku kotirouvia. Ei ylläpidetä epätasa-arvoa. Naiset voivat ja saavat olla rivojakin.



maanantai 12. tammikuuta 2015

NETTIDEITTAILU

Tänään tein jotain mitä en koskaan olisi uskonut tekeväni. Nettideittiprofiilin. Nämä on juuri sellaisia asioita, jotka tulevat mieleen yksinäisinä iltoina kun toivoisi jonkun olevan vierellään. Että nyt otan ohjat omiin käsiini, panen kaiken peliin, etsin ja löydän miehen. Opettelen ja opin olemaan onnellinen yhden miehen kanssa. Perustan perheen ja ryhdyn tavalliseksi.


Olen aina ajatellut, että profiilin deittipalstalle tekevät vain kaikki säälittävät ressukat, jotka eivät kellekkään muullekkaan ole kelvanneet. Kuulunko minä nyt näihin säälittäviin? Omasta mielestäni en. Joten miksei netistä voisi löytyä myös hyvää miestä? Ovatko ihmiset liian ennakkoluuloisia? Vai olenko se vain minä? Tai sitten todella vain olen yksi säälittävä niiden muiden joukossa.


En edes tiädä uskaltautuisinko todella jotakuta näkemään, mikäli kiinnostavaan mieheen netissä törmäisin. Varsinkin kun miesten tapaaminen selvinpäin on muutenkin minulle HYVIN vaikeaa. Mutta, ehkä tämä profiili on jo yksi askel parempaan suuntaan. Yksi askel muutokseen. Osaanko muuttua? Pystynkö muuttumaan? Haluanko todella muuttua?


Kahden kanssa olen nyt jutellut. Ihan kevyttä juttelua vain, ei mitään syvällistä. Raportoimpa myöhemmin miten tässä kävi



sunnuntai 11. tammikuuta 2015

NAISEN KANSSA

Hän istui viereeni, jutteli ja kosketti välillä varovasti kättäni. En tajunut mitään ennen kuin ystäväni kuiskasi korvaani naisen olevan lesbo ja ihmetteli, enkä huomanut että nainen koitti iskeä minua. Olin imarreltu vaikken pitänytkään naisista.


Hän tuli kanssani yhtäaikaa vessaan. En muista mitä tapahtui mutta yht'äkkiä suutelin hänen kanssaan. Hän suuteli kaulaani, niskaani, suutani. Hän hyväili minua, kehui minua, veti minut syyliinsä ja sormetti minua. Omat käteni vaeltelivat hänen kehollaan ja sormetin häntä. Koputus oveen keskeytti meidät. 

Nainen olisi halunut jatkaa iltaa luonani. Minä sopersin jotain tekosyitä ja rynnin tieheni. En katunut tekojani mutta miksen vienyt asiaa loppuun saakka. Minähän pidin siitä, se tuntui hyvältä, se oli kiihottavaa ja jotenkin vapautuneempaa kuin miehen kanssa. Ehkä juoksin tieheni juuri siksi. Säikähdin sitä, että pidin siitä. Pidin siitä naisen kanssa. Mutta enhän minä pidä naisista. Pidän miehistä. Pidän perinteisestä parisuhteesta, perheestä ja avioliitosta. Vai pidänkö? 


Tästä on aikaa jo pari vuotta. Joskus mietin yhä, pidänkö todella naisistakin. En ole kenenkään miehen kanssa tämän jälkeenkään pystynyt olemaan sängyssä yhtä vapautuneesti kuin tuon naisen kanssa. Mutta silti pidän seksistä miesten kanssa. Naisen vartalo on huomattavasti kauniimpi ja kiihottavampi kuin miehen. Varsinkin peniksessä on jotakin inhottavaa. Se tuntuu hyvälle, muttei näytä siltä. Vagina näyttää siltä, että sitä tekisi mieli maistaa ja rinnat siltä, että niihin haluisi koskea. Ihastun kuitenkin aina miehiin. Tosin en tunne lesboja. Ja ystävät ovat asia erikseen ja tottapuhuakseni, eivät he kyllä siltä näytäkkään, mistä mahdollisesti voisin kiinnostua. Kokeilunhalua vain? Hetero? Lesbo? Bi? Tässäkö syy, miksen löydä unelmien prinssiäni?




keskiviikko 7. tammikuuta 2015

ANAALISEKSI - KYLLÄ LUIT OIKEIN

Tänään puhutaan siitä, mistä usein vaijetaan. Anaaliseksi. Kysyt keneltä tahansa naiselta, onko tämä kokeillu anaaliseksiä, on vastaus aina ei, vaikkei se olisikaan totuus. Anaaliseksin harrastamista ei vain myönnetä, siitä ei puhuta, sen koko olemassaolo kielletään. Eihän sitä harrasta kuin homot.


Minusta tämä on outoa. Naiset puhuvat nykypäivänä ystäväpiireissään jo hyvin avoimesti seksistä, järjestävät jopa seksilelukutsuja ja käyvät erotiikkamessuilla. Miksi yhä vaijetaan anaaliseksistä? Koska takuulla on naisia, jotka anaaliseksiä ovat harrastaneet. Ajatellaanko, että on ainut? Että toiset pitäisivät sitä ällöttävänä? Miksi pitäisivät, eiväthän he esimerkiksi suihinottoakaan pidä ällöttävänä.


Olen harrastanut anaaliseksiä muutaman miehen kanssa. Se ei ole ihan sellainen juttu mitä joka baari-illan päätteeksi tehdään. Anaaliseksissä täytyy edetä niin paljon hitaammin, esileikkiin on käytettävä enemmän aikaa. Tukevassa humalassa esileikki jää usein lyhyeksi tai kokonaan pois. Siksi itse en anaaliseksi yhdenillan juttujen kanssa harrasta, vaan miesten joita hetken olen jo tapaillut.


En tiedä puhuvatko miehet vapautuneemmin anaaliseksistä, mutta ainakin hyvin useat miehet sitä ovat haluneet ja nauttineet. Varmaan puhuvat, sillä heidän taholtaan ehdotus aina on tullut. En tosin pidä sitä huonona juttuna. Anaaliseksi todella on nautinnollista käyttäessä tarpeeksi aikaa esileikkiin, edetessä hitaasti, käyttäessä liukastetta ja miehen hyväillen samalla rintojani tai klitoristani. Hyväilemällä samalla muita osia, voi orgasmin saada jopa vahvempana, kuin tavallisessa yhdynnässä.


Olkaa vapautuneempia, kokeilunhaluisempia ja hei, peppu on pop