NETTIDEITTAILU

Tänään tein jotain mitä en koskaan olisi uskonut tekeväni. Nettideittiprofiilin. Nämä on juuri sellaisia asioita, jotka tulevat mieleen yksinäisinä iltoina kun toivoisi jonkun olevan vierellään. Että nyt otan ohjat omiin käsiini, panen kaiken peliin, etsin ja löydän miehen. Opettelen ja opin olemaan onnellinen yhden miehen kanssa. Perustan perheen ja ryhdyn tavalliseksi.


Olen aina ajatellut, että profiilin deittipalstalle tekevät vain kaikki säälittävät ressukat, jotka eivät kellekkään muullekkaan ole kelvanneet. Kuulunko minä nyt näihin säälittäviin? Omasta mielestäni en. Joten miksei netistä voisi löytyä myös hyvää miestä? Ovatko ihmiset liian ennakkoluuloisia? Vai olenko se vain minä? Tai sitten todella vain olen yksi säälittävä niiden muiden joukossa.


En edes tiädä uskaltautuisinko todella jotakuta näkemään, mikäli kiinnostavaan mieheen netissä törmäisin. Varsinkin kun miesten tapaaminen selvinpäin on muutenkin minulle HYVIN vaikeaa. Mutta, ehkä tämä profiili on jo yksi askel parempaan suuntaan. Yksi askel muutokseen. Osaanko muuttua? Pystynkö muuttumaan? Haluanko todella muuttua?


Kahden kanssa olen nyt jutellut. Ihan kevyttä juttelua vain, ei mitään syvällistä. Raportoimpa myöhemmin miten tässä kävi

METALLISYDÄN

Olin eilen juhlimassa ystäväni syntymäpäiviä. Emme ole tunteneet kuin noin vuoden verran, joten suurin osa ihmisistä oli sellaisia joita en tuntenut. Yökerhossa luokseni tuli jutteleemaan mies, jonka yksi seurueestamme tunsi jo hyvinkin entuudestaan. Hän oli aivan selvästi mustasukkainen minun jutellessa tämän miehen kanssa. Sanoin sen miehellekin mutta hän vain totesi, ettei ollut tuosta naisessta kiinnostunut siinä mielessä. Mitä minä tein? Tuon naisen silmien edessä suutelein, halailin, tanssin ja nauroin miehen kanssa, johon hän selvästi oli ihastunut. Uusi tuttu, jonka kanssa olisi voinut vaikka ystävystyä, mutta ei kun minä laitankin jonkun yhdenillan panon kaiken edelle. Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Mitä jos itse olisin ollut tuo mustasukkaisena vierestä katsova nainen. Minulla ei selvästikkään ole lainkaan empatiakykyä. Minusta puuttuu jokin osa. Varmasti aivoistani, mutta luulen myös sydämmen puuttuvan kokonaan. Ehkä rinnassani sykkiikin vain metallisydän, jonka ainut tehtävä on pumpata verta.


Vein miehen kotiini ja harrastimme seksiä. Siinä ei ollut kehumista. Liian humalassa varmaan kumpikin. Liikaa säheltämistä. Sanoin: "Sun täytyy mennä, mun poikaystävä tulee kohta." Mies katsoi minua ällistyneenä ja tinkasi minulta valehtelenko. Ei minulla voinut olla miestä. Hän olisi halunut nähdä minut uudelleen. Mutta minä ajoin hänet tiehensä. Niinkuin ajan aina.


Nyt herään jälleen yksin sängystäni. Kirjoitan tätä, kun voisin suudella miestä. Miksen antanut tuon miehen jäädä? Miksen osaa tutustua kehenkään? En osaa päästää ketään oikeasti lähelleni. En kerro mitään todellista itsestäni. Pidän kaiken sisälläni ja vain odotan, että joku saisi nuo muurit sortumaan ympärilläni. Että joku saisi lukon avattua. Mutta rakennan vain paksempia muureja ja käperryn yhä pienemmäksi näiden muurien sisään. Onko minusta pian enää mitään jäljellä? Kadotanko todellisen minäni?

KAIPAAN MIESTÄ

Yhdenillan jutut ovat helppoja. Mutta kun mies pitäisi nähdä uudelleen, säikähdän heti. En tiedä miksi. Ehkä pelkään, ettei se kuitenkaan toimi. Ehkä pelkään torjutuksi tulemista sitä, ettei minua hyväksytäkkään sellaisena kuin olen.


Miten se voisi toimia. En osaa rakastaa. En osaa aidosti välittää toisesta ja hänen tunteistaan. Sanon rakastavani, vaikken rakasta. En edes tiedä mitä rakkaus on. Luulen välittäväni, kunnes löydän itseni jälleen suutelemasta toista miestä yhtenä kosteana yönä. Ei kai kukaan sellaista tee välittämälleen ihmiselle?


Silti toisinaan kaipaan miestä. Kaipaan miestä, kun kaverit viettävät koti-iltaa. Kaipaan miestä kun toiset muuttavat yhteen, ostavat taloja ja saavat lapsia. Kaipaan miestä, kun kaikki muut matkustavat miestensä kanssa ulkomaille tai kotimaassa. Kaipaan miestä, kun ystävääni odottaa mies kotona baari-illan päätteeksi. Kaipaan miestä, kun ystäväni mies hemmottelee tätä lahjoilla, kylpyläreissuilla, leffoilla, yllätyksillä ja illallisilla. Kaipaan miestä, kun ystävät reissaavat ja suunnittelevat iltoja pariskuntina. Silloin tunnen itseni niin yksinäiseksi, ulkopuoliseksi. Kaikilla muilla on joku, ja minulla ei ole ketään. Kaikki muut tekevät jotain suurta, ihmeellistä, rohkeaa, toteuttavat unelmiaan. Ja minun elämäni rullaa paikoillaan.


Miksen voi vain osata rakastaa?