Näytetään tekstit, joissa on tunniste pettäminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pettäminen. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. maaliskuuta 2015

OTIT JA KÄYTIT JA HEITIT POIS

Sinä iltana olit tismalleen samanlainen. Yhtä ihana kuin seurustellessamme. Juttelimme vaivattomasti. Kaikki riidat ja kaunat oli unohdettu. Kaikki oli yhtä helppoa, kuin ennenkin. Mutta ilmassa oli kipinöitä. Sellaisia kipinöitä kuin ensikertaa tavatessamme. Aivan kuin ensikertamme olisi nyt uudestaan. Jännitti suudella sinua. Aivan kuten silloinkin. Suudellessani kylmät väreet menivät selkääni pitkin. Aivan kuten silloinkin. Ja lähtiessäsi, oloni oli onnellinen, jännittynyt ja toiveikas. Aivan kuten silloinkin.

Ehkä meistä tulisikin jotain. Ehkä tällä kertaa pystyisin olemaan uskollinen. Ehken nyt jänistäisi. Muuttaisimme yhteen ja saisimme sen lapsen, jotai toivoit. Ehket olisi niin mustasukkainen ja minä niin menevä. Oppisin arvostamaan yhteisiä koti-iltoja. Oppisin arvostamaan tavallista arkea. Oppisin olemaan onnellinen sinusta ja lakkaisin etsimästä.

Luulin, että annoit minulle toisen mahdollisuuden. Että kaikesta huolimatta olit valmis antamaan anteeksi, unohtamaan ja yrittämään vielä kerran. Mutta halusitkin vain saada minut välittämään, haluamaan sinut takaisin ja kiintymään sinuun. Halusit satuttaa minua kuten minä satutin sinua. Annoit minulle toivoa yhteisestä tulevaisuudesta ja seuraavana hetkenä olitkin jo toisen naisen sylissä. Käyttäydyit kuin minä. En osanut odottaa sitä. Ja nyt todella tiedän, miten helvetisti se sattuu. Miten paljon satutinkaan sinua. Ja miten rikki minä olen nyt.

Olen kirjoittanut aiemmin miten satutin exääni ja jätin hänet, mutten ole paljastanut, miten hän onnistui satuttamaan minua. En näytä helposti arpiani, sillä en halua näyttää heikolta, haavoittuvaiselta. Mutta tässä nostan nyt hieman paitaani ja näytän arvistani yhden.



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

KERRAN NAIMISISSA

Lukiessanne kuinka sitoutumiskammoinen olen, monelle saattaa tulla yllätyksenä, että olen ollut naimisissa. Olin tuolloin vasta kahdeksantoista vuotta. Ennen naimisiin menoa olimme seurustelleet noin kaksi ja puoli vuotta. Nopeaa toimintaa siis, varsinkin noin nuorella iällä. 

Jo ensimmäisten seurustelukuukausien aikana petin häntä. En hypänny sänkyyn mutta suutelin ja imutin täyteen fritsuja hänen parhaan kaverinsa kaulan. Käsikopeloakin oli. Tämä kaveri kertoi ex-miehelleni asiasta heti. Väitti tietysti, että hän oli yrittänyt estää minua. Ha, mieskö muka ei pienelle naiselle vastaan pytyisi laittamaan jos todella haluaisi.

Muutamien kuukausien jälkeen pettäminen kuului jo lähes jokaiseen viikonloppuun. Säädin kotibilessä niin monen miehenalun/pojan kanssa etten todellakaan ole laskuissa pysynyt. Yhdestä kaveriporukasta kävin melkein jokaisen pojan läpi. Osaa heistä panen edelleenkin yksinäisinä iltoina. Parin ex-poikaystävänkin kanssa tuli tuolloin säädettyä sekä tämän ex-mieheni parhaan kaverin serkkupojan kanssa.

Pettäminen jäi aina suutelun ja käsipelin tasolle, koskaan sänkyyn asti en päätynyt. Siinä meni minun rajanai. Pari kertaa sekin raja oli lähellä sortua. Silloin olimme ex-mieheni kanssa tauvolla. Minulle tauko tosin tarkoitti vain lupaa säätää muiden kanssa ilman omantunnontuskia. Olin jo valmiina panemaan tämän pojan kanssa mutta järkytyin hänen munan koostaan. Se oli niin pieni. Oksetti ajatuskin tuon ohuen munan laittamisesta suuhun. Ja sisälläni se ei tuntuisi miltään. Siirryin sohvalle nukkumaan ja jätin pojan vaikeroimaan haluihinsa. Toinen poika oli niin kännissä ettei pillureikääni persreijästä erottanut ja ihmetteli miksen kostu. Siirsin käden pois, käänsin kylkeni ja aloin nukkumaan.

Jäin kiinni joistakin pettämiskerroista ja lopuista kerroin itse omien omantunnontuskien helppottamiseksi. Ex-mieheni antoi kaiken anteeksi. Halusi yrittää ja jaksoi ymmärtää nuoren ikäni vuoksi. Joka kerta lupasin, etten enään pettäisi. Tiedä sitten mahtoiko enään edes uskoa. Ehkei vain välittänyt.

Ennen naimisiin menoa olin onnistunut olemaan pettämättä joitakin kuukausia. Naimisissa emme kuitenkaan ehtineet olemaan varmaan viikkoa pidempää kun jo kiikuin toisten miesten kauloissa. Olin täyttänyt kahdeksantoista ja pääsin baareihin. Humalassa pettämättä oleminen oli aina ollut vaikeaa minulle. Baarissa sain paljon huomiota ja nautin siitä. Säädin monen miehen kanssa yhden baari-illan aikana. Yöksi menin kuitenkin aina mieheni viereen. Aina siihen yhteen iltaan saakka. 

Olimme olleet naimisissa noin puoli vuotta. Liitossamme ei todellakaan ollut kehumista. Jatkuvaa tappelua, mitään emme enään tehneet yhdessä enkä ainakaan minä enää nähnyt miehessäni mitään niitä hyviä puolia mitä ihastuessani olin aikoinaan nähnyt. En enään edes muistanut mitä ne mahtoi olla. Törmäsin mieheen, johon olin törmänyt aiemminkin baarissa. Ensimmäisellä kertaa tapaaminen jäi suutelemisen tasolle mutta enään en välittänyt. Lähdin miehen matkaan ja harrastin paljon parempaa seksiä kuin mieheni kanssa. Tämän jälkeen en enään pystynyt koskemaan mieheeni. Ajatuskin seksistä mieheni kanssa oksetti minua. Halusin tuon miehen, jonka kanssa sitä hyvää seksiä olin harrastanut. Kerroin pettämisestä miehelleni ja pakotin kirjoittamaan avioeropaperit. Siinä oli meidän huonon satumme loppu. Mies jonka kanssa panin, torjui minut silloin. Jälkikäteen hän on katunut, yrittänyt pokailla minua uudelleen vielä tänäkin päivänä. Mutta minulle hän ei enää kelpaa.



maanantai 19. tammikuuta 2015

EI SEISO NI EI SEISO

Työkaverini, tämä yhden illan naimisissa oleva perheellinen pano josta aiemmin postasi, laittoi seuraavana päivänä anteeksipyyntötekstarin. Mutta ei aikaakaan kun keskustelu töistä kääntyikin jo ensin hienovaraiseksi flirttailuksi ja siitä härskeiksi ehdotuksiksi. Hän sanoi kuinka vaikea on töissä pitää näpit erossa minusta. Töissä hän lähettelee viestejä, kuinka hyvältä näytän taas ja mitä hän minulle tahtoisi tehdä. Hän kertoo pullistumastaan housuissaan. Hän hymyilee ja naurattaa minua vitseillään. Tunnen hänen silmänsä selässäni kävellessäni hänen ohitseen. Huomaan kuinka hänen päänsä kääntyy aina perääni. Hän sipaisee minua aina tilaisuuden tulle kädestä, kyljestä, niskasta tai selästäni. Taukohuoneessa hän istuu viereeni tai minua vastapäätä. Hän tekstaa ehdottaakseen pikaisia vessassa. Miten ottaisi minut. Missä asennossa ja kuinka kovaa.

Iltaisin hän kertoo miten ei saa unta ajatellessaan minua. Miten otettu on nuoren naisen kiinnostuksesta häntä kohtaa. Miten kuvitteli etten koskisi häneen. Etten osaisi ajatella häntä niin. Hän kehuu niin huumorintajuani, älyäni, luonnettani kuin ulkonälöäkin. Hän kertoo miten paljon haluaa minua. Mitä hän ajattelee minun tekevän runkatessaan suihkussa. Hän kertoo minulle fantasioistaan. Hän pyytää minua lähettämään pikkutuhmia kuvia itsestäni. Hän lähettää niitä itse minulle. Hän ehdottaa näkemistä. Makuuhuoneessani.

Heti ulko-oven suljettuaan hän suutelee minua. Kietoo kädet lanteilleni ja minä omani hänen kaulansa ympärille. Kävelemme makuuhuoneesee. Hän riisuu ohuen toppini ja omat paitansa. Nostaa minut syliinsä, suutelee ja laskee sänkyyn. Hän sivelee selkääni ja kaulaani suudellessaan minua. Suutelen takaisin käteni liukuessa hänen vatsansa ja rintakehänsä päällä. Hän riisuu minulta ja itseltään loputkin vaatteet. Koskettelee rintojani ja laskee kätensä vatsaani pitkin klitorikselleni. Hänen kosketuksensa tuntuu hyvältä ja saa minut huokailemaan. Runkkaan samalla häntä. Kiihotukseni alkaa hiipua. Miksi helvetissä miehellä ei seiso kunnolla. Runkkaan, imen ja nuolen hänen kyrpäänsä, suutelen ja kiusoittelen. Teen kaikkeni minällä monen miehen olisin jo saanut laukeamaan päälleni mutta tällä miehellä ei vaan seiso. Hän pyytää anteeksi. Nousen, puen päälleni ja keitän hänelle kahvit.