sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

YSTÄVÄLLISIÄ MIEHIÄ JA STALKKEREITA

Kävimme eilen ystävieni kanssa lähipubissa yhdellä. Eli pilkkuun saakkahan siinä meni. Miten voi olla niin huono tuuri, että tuo muutamaa yötä taaksepäin luonani ollut puolalainen yövieras oli samassa pubissa. Hän kyttäsin aivan koko ajan. Istui lähipöytään ja vain tuijotti minua. Tuli tupakalle perässäni. Kun lähipöytiä ei ollut vapaana, hän jäi vähän matkan päähän seisomaan ja tuijottamaan. Ingoorasin hänet kokonaan, katsoin hänen ohitseen tai toiseen suuntaan, olin kuin en huomaisikaan häntä. Hänen katseensa puistatti minua.En olisi halunut lähteä pubista lainkaan, sillä asun parinsadan metrin päässä ja pelotti lähteä yksin kävelemään. 

Pöydässämme oli illan aikana istunut pari miestä. Ystäväni pyysi heitä saattamaan minut kotiin kertoen samalla tuosta puolalaisesta. Hekin olivat huomaneet miehen tuijottavan. Miehet lähtivät saattamaan minua. Kotiovellani huomasimme puolalaisen seisovan metsässä polulla, josta olimme oikaisseet. Miehet katsoivat, että pääsen alaovesta rappuun ja lähtivät. Hetken päästä toinen miehistä laittoi viestiä, että se metsässä seisonut mies todella oli tuo puolalainen. Hän oli lähtenyt juoksemaan pois miesten lähestyessä häntä.

Pelottaa ja karmii ajatus tuosta miehestä ja hänen stalkkaamisesta. Onneksi maailmassa on näköjään vielä noita ystävällisiäkin miehiä jotka saattoivat minut kotiin. Ja onneksi alaoveni on aina lukossa. Olisi kamalaa jos hän pääsisi rappuun pyörimään. Taidan hommata oveeni turvaketjun.



lauantai 7. maaliskuuta 2015

EXÄ ETEENPÄIN, MINÄ JUNNAAN PAIKOILLAAN

Avioeroni jälkeen olen seurustellut kerran. Kaikki muut ovat olleet yhden tai parin illan juttuja taikka panokavereita. Tapasin tämän kyseisen miehen kaverini kautta. Hän kiinnitti huomioni heti. Komea ja hauska ja tärkeintä, hän ei yrittänyt pokailla minua. Ainakaan ei vaikuttanut siltä. En pidä liian helpoista tapauksista. Yhden illan jutuiksi joo ne käyvät, mutta muuten pidän haasteista. Ettei mies heti lankea polvilleen eteeni. Halusin nähdä miehen uudelleen, kahdenkesken. Emmin pitkän aikaa laitanko hänelle kaveripyynnön Facebookissa. Välillä jo melkein unohdin hänet. 

Muutamien kuukausien päästä laitoin pyynnön ja mies hyväksyi sen. Kommentoin hänen tilapäivitykseensä ja siitä se lähti. Aloimme jutella, mies ehdotti tapaamista, näimme, näimme uudelleen ja uudelleen eikä aikaakaan kun mies jo kysyi seurustelemmeko. En tiedä vieläkään miksi hänen kanssaan se kävi niin helposti. Aina ennen tätä ja tämän jälkeen tapaaminen on ollut niin vaikeaa, puhumattakaan siitä että haluaisin kenenkään tyttöystäväksi. Häntä kuitenkin aloin nähdä nopeasti lähes päivittäin. Jo ensimmäisten seurusteluviikkojen jälkeen kävimme hänen äidin ja isäpuolensa luona. Katsoimme heidän kanssa leffoja, telkkaria, söimme ja saunoimme. Viihdyin siellä. Hänen äitinsä oli minulle niin mukava, kohteli kuin omaa tytärtään. Hän pyysi minua käymään, halusi minut joulunakin sinne ja toisinaan silitteli hiuksianikin koska tiesi minun pitävän siitä.

Jossain vaiheessa mies alkoi käymään mustasukkaiseksi. Hän ei pitänyt siitä, että lähettelin viestejä miespuolisten kavereiden kanssa. Hän ei pitänyt siitä, että kävin synnyinkaupungissani. Hän ei pitänyt pitkistä illanvietoistani baareissa. Hän ei luottanut minuun. Ja niin petin ensimmäisen kerran. Suutelin baarissa kaveriani. Mutta ensimmäisen kerran kaduin sitä. Halusin välittömästi pois baarista. Pelkäsin menettäväni poikaystäväni mutta kerroin kuitenkin. Saimme aikaan kauhean riidan, anelin anteeksi antoa ja sain sen. Mutta tämän jälkeen, mies luotti minuun entistä vähemmän.

Luottamuksen karistessa mies kävi yhä mustasukkaisemmaksi. Arkena kaikki oli hyvin. Viihdyimme yhdessä, pidimme samoista asioista, hänen kanssaan oli helppo olla ja seksi oli mahtavaa. Mutta ulos mennessäni, jo puhuessani siitä, että olen menossa, mies suuttui. Hän oli varma että pettäisin. Mikään mitä sanoin ei auttanut. En jaksanut riitoja ja aloin ikävöidä sinkkuutta. Baarissa olisin halunut lähteä toisen miehen matkaan, ex-panojen tekstatessa olisin halunut hypätä heidän sänkyynsä. Mutten tehnyt sitä. Pysyin uskollisena ja toivoin luottamuksen palautuvan. Toivoin suhteen palautuvan ennalleen.

Yhtenä iltana mies oli luonani, kertoi kuinka minua rakasti, miten tärkeä olin ja veti sormuksen esiin. Hän halusi mennä kihloihin. Olin hämmilläni ja sanoin kyllä. Mihin soppaan olinkaan taas lusikkani työntänyt.

Suhteemme jatkui samalla tolalla, huonosti. Riitoja, mustasukkaisuutta mutta myös niitä hyviä ja onnellisia päiviä. Hänen mustasukkaisuutensa sai kuitenkin minut työntymään koko ajan kauemmas. Minua ahdisti kihloissa olo, minua ahdisti miehen puheet yhteenmuutosta ja aloin epäilemään koko suhdetta. En halunut jäädä jumiin huonoon suhteeseen. Aloin olemaan niin ärsyttävä kuin suinkin osasin, käymään useammin ulkona, antamaan syytä mustsukkaisuuteen, satuttamaan häntä sanoillani ja teoillani. Toivoin hänen kyllästyvän ja jättävän minut, ettei minun tarvitsisi jättää häntä. Niin ei käynyt, ja lopulta minä jätin hänet raukkamaisesti tekstiviestillä.

Tästä suhteesta on aikaa noin puolitoista vuotta. Eilen kuulin miehen asuvan yhdessä naisensa kanssa. Hän on mennyt elämässään eteenpäin. Hänellä on suhde, he asuvat yhdessä ja mahtavatkohan olla jo kihloissakin. Pian varmaan saan kuulla vauvauutisia ja nähdä somessa hääkuvia. Mitä minulla on? Ei mitään. Ei poikaystävää, asun yksin eikä puhettakaan, että lapsia tai häitä olisi tulossa vuosiin. En ole siirtynyt elämässäni eteenpäin lainkaan. Olen edelleen sinkku ja koukussa yhden illan panoihin. En edelleenkään osaa sitoutua, en rakastaa, olla uskollinen tai seurustella. Masentaa kuulla miten hieno elämä exälläni on, miten se joskus oli minun mutta annoin kaiken pois, toiselle naiselle ja nyt minulla ei ole mitään.



perjantai 6. maaliskuuta 2015

YKSI YÖ ILMAN YHTEISTÄ KIELTÄ

Herätessäni edellis aamuma voi taas kysyä, mitä ihmettä sitä edeltävänä iltana olen ajatellut. Olin ulkona ystävän kanssa ja aamulla vieresssäni makaa puolalainen mies joka ei puhu suomea eikä englantia. Miten ihmeessä olen päätynyt edes lähtemään tuon miehen kanssa, eihän meillä ole samaa kieltäkään. Käännän kylkeni ja teeskentelen nukkuvani. Toivon miehen tajuavan lähteä. Kuuntelen hänen noustessa askeleita. WC:n ovi käy mutta poistuessa sieltä, askeleet eivät tule kohti makuuhuonetta. Mitä ihmettä se tekee? Mies tulee takaisin sänkyyn. Hän ei selvästikään vain lähde vaan odottaa minun heräävän. Miten saan hänet ulos täältä?

Avaan silmäni. Mies suutelee minua välittömästi. Minua etoo ja siirrän hänen vartalollani vaeltavat kädet pois. Avaan koneen. Ainut mitä nyt voin tehdä on ottaa google kääntäjä käyttöön. Kirjoitan, että hänen on lähdettävä koska minun on lähdettävä. Mies näyttää ymmärtävän muttei tee elettäkään lähteäkseen. Nousen ja alan pukemaan. Vihdoin mieskin ymmärtää ja seuraa perässä esimerkkiäni. Poistumme samalla ovenavauksella. Pihalla hän jää seisomaan paikoilleen, ei näytä tekevän lähtöä. Helvetti vieköön häivy nyt. Mies suutelee minua ja minä toivon, etteivät naapurit näe. Kävelen autolleni ja lähden.

Istun parkissa kaupan pihalla. Jokohan mies olisi häipynyt? Odotan vielä hetken ja lähden kotiin. Ulko-ovelle kävellessäni vilkuilen ympärilleni. Luojan kiitos miestä ei näy missään. Kipitän nopeasti sisälle.

Mietin mitä mies mahtoi pyöriä asunnossani. Teen tarkistuskierroksen, ettei mitään ole hävinnyt. Hyllyn päällä valokuva-albumini ovat hujan hajan. Hän on selanut niitä. Kuka ihme selaa toisen valokuva-albumeita yhden illan panon jälkeen? Hän on katsellut kuvia minusta, perheestäni ja ystävistäni. Ajatus saa kylmänväreet kulkemaan selkääni pitkin. Hän tietää missä asun. Hän tietää millainen auto minulla on. Päässäni vilisee kaikki mahdolliset kauhuskenaariot. Todella toivon, etten näe häntä enää ikinä.



keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

KERRAN NAIMISISSA

Lukiessanne kuinka sitoutumiskammoinen olen, monelle saattaa tulla yllätyksenä, että olen ollut naimisissa. Olin tuolloin vasta kahdeksantoista vuotta. Ennen naimisiin menoa olimme seurustelleet noin kaksi ja puoli vuotta. Nopeaa toimintaa siis, varsinkin noin nuorella iällä. 

Jo ensimmäisten seurustelukuukausien aikana petin häntä. En hypänny sänkyyn mutta suutelin ja imutin täyteen fritsuja hänen parhaan kaverinsa kaulan. Käsikopeloakin oli. Tämä kaveri kertoi ex-miehelleni asiasta heti. Väitti tietysti, että hän oli yrittänyt estää minua. Ha, mieskö muka ei pienelle naiselle vastaan pytyisi laittamaan jos todella haluaisi.

Muutamien kuukausien jälkeen pettäminen kuului jo lähes jokaiseen viikonloppuun. Säädin kotibilessä niin monen miehenalun/pojan kanssa etten todellakaan ole laskuissa pysynyt. Yhdestä kaveriporukasta kävin melkein jokaisen pojan läpi. Osaa heistä panen edelleenkin yksinäisinä iltoina. Parin ex-poikaystävänkin kanssa tuli tuolloin säädettyä sekä tämän ex-mieheni parhaan kaverin serkkupojan kanssa.

Pettäminen jäi aina suutelun ja käsipelin tasolle, koskaan sänkyyn asti en päätynyt. Siinä meni minun rajanai. Pari kertaa sekin raja oli lähellä sortua. Silloin olimme ex-mieheni kanssa tauvolla. Minulle tauko tosin tarkoitti vain lupaa säätää muiden kanssa ilman omantunnontuskia. Olin jo valmiina panemaan tämän pojan kanssa mutta järkytyin hänen munan koostaan. Se oli niin pieni. Oksetti ajatuskin tuon ohuen munan laittamisesta suuhun. Ja sisälläni se ei tuntuisi miltään. Siirryin sohvalle nukkumaan ja jätin pojan vaikeroimaan haluihinsa. Toinen poika oli niin kännissä ettei pillureikääni persreijästä erottanut ja ihmetteli miksen kostu. Siirsin käden pois, käänsin kylkeni ja aloin nukkumaan.

Jäin kiinni joistakin pettämiskerroista ja lopuista kerroin itse omien omantunnontuskien helppottamiseksi. Ex-mieheni antoi kaiken anteeksi. Halusi yrittää ja jaksoi ymmärtää nuoren ikäni vuoksi. Joka kerta lupasin, etten enään pettäisi. Tiedä sitten mahtoiko enään edes uskoa. Ehkei vain välittänyt.

Ennen naimisiin menoa olin onnistunut olemaan pettämättä joitakin kuukausia. Naimisissa emme kuitenkaan ehtineet olemaan varmaan viikkoa pidempää kun jo kiikuin toisten miesten kauloissa. Olin täyttänyt kahdeksantoista ja pääsin baareihin. Humalassa pettämättä oleminen oli aina ollut vaikeaa minulle. Baarissa sain paljon huomiota ja nautin siitä. Säädin monen miehen kanssa yhden baari-illan aikana. Yöksi menin kuitenkin aina mieheni viereen. Aina siihen yhteen iltaan saakka. 

Olimme olleet naimisissa noin puoli vuotta. Liitossamme ei todellakaan ollut kehumista. Jatkuvaa tappelua, mitään emme enään tehneet yhdessä enkä ainakaan minä enää nähnyt miehessäni mitään niitä hyviä puolia mitä ihastuessani olin aikoinaan nähnyt. En enään edes muistanut mitä ne mahtoi olla. Törmäsin mieheen, johon olin törmänyt aiemminkin baarissa. Ensimmäisellä kertaa tapaaminen jäi suutelemisen tasolle mutta enään en välittänyt. Lähdin miehen matkaan ja harrastin paljon parempaa seksiä kuin mieheni kanssa. Tämän jälkeen en enään pystynyt koskemaan mieheeni. Ajatuskin seksistä mieheni kanssa oksetti minua. Halusin tuon miehen, jonka kanssa sitä hyvää seksiä olin harrastanut. Kerroin pettämisestä miehelleni ja pakotin kirjoittamaan avioeropaperit. Siinä oli meidän huonon satumme loppu. Mies jonka kanssa panin, torjui minut silloin. Jälkikäteen hän on katunut, yrittänyt pokailla minua uudelleen vielä tänäkin päivänä. Mutta minulle hän ei enää kelpaa.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

MITÄ MIEHELTÄ HALUAN?

Tämä lista on lähinnä minua itseäni varten. En voi koskaan löytää herra oikeaa, jollen itsekään tiedä mitä haluan.


  1. Minua pidempi. Tietysti kiva olisi, että saisin käyttää korkkareita, joten mies saisi olla aika reilustikin pidempi. Mutta jos vaakalaudalla on korkkarit ja täydellinen mies niin kyllä siinä tapauksessa valitsen sen miehen, jos hän kuitenkin on minua pidempi ilman niitä korkkareita.
  2. Komea. Tietysti. Ja tästä en ole valmis joustamaan. Jollei mies miellytä silmään niin eihän silloin tee miehi hypätä edes sänkyyn. Se mitä komea sitten tarkoittaa on hyvinkin häljyvä käsite. Itse pidän hyvin erilaisista miehist. Pidempi tukkasista, tummista, vaaleista, kaljuista, miehisistä, suloisista, koviksista. En osaa sanoa yhtä tiettyä juttua miltä miehen tulisi näyttää.
  3. Hyvä kroppa. Meinaan, ettei mikään valtava sotanorsu saisi olla. Mutten kyllä tykkää liian laihoistakaan. Hartioissa saisi olla leveyttä ja lihaksetkin olisi kivat. Tai sitten semmonen ihan normi kroppanen mies. Jos mies on ihan luuviulu, tulee itselläni lihava olo.
  4. Hauska. Miehen tulee ehdottomasti saada minut nauramaan. En kestä mitään tosikkoja tai miehiä, joiden vitseille saa väkisin nauraa. Hauska ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lyödään kaikki ihan läskiksi eikä osata käyttäytyä tarpeen tullen.
  5. Kokeilunhaluinen. Kyllästyn todella helposti. Kaikki on aina mielestäni tylsää ja jotain kivaa tekemistä olisi oltava koko ajan. Siksi miehenkin tulisi olla kokeilunhaluinen ja sponttaani. Voitaisiin yhdessä tai kaveriporukalla kokeilla jotain uutta ja lähteä reissuun hetken mielijohteesta. Eikä siitä kokeilunhalusta haittaa ole makuuhuoneenkaan puolella.
  6. Haluaa tutustua minuun. Pidän seksistä, hyppään helposti sänkyyn ja viihdyn siellä usein. Mutta jos kyse on seurustelusta, pitää miehen olla kiinnostunut myös minusta. Silloin ei enää pelkät sänkytaidot riitä. Hänen on haluttava tutustua oikeaan minään eikä kaikki keskustelut saa olla seksisävytteisiä.
  7. Rento. En yksinkertaisesti kestä jäykkiksiä. Elämään on suhtauduttava sopivan letkeällä otteella. Ei tämä niin haudanvakavaa ole.
  8. Ei saa olla ylimustasukkainen. Pieni mustasukkaisuus on ihan okei, silloin tietää, että toinen oikeasti välittää. Mutta liiallista mustasukkaisuutta en kestä lainkaan. Siinä keino millä minut saa varmasti pettämään.
  9. Luotettava ja rehellinen. En jaksa kytätä kenenkään menemisiä ja tekemisiä, joten tottakai suotavaa olisi, että mies on rehellinen ja luottamukseni arvoinen.
  10. Antaa minun mennä ja menee itsekin. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä. tarvitsen vapautta ja tilaa ympärilleni. Muuten ahdistun ja pötkin pakoon. Miehen ei siis todellakaan tule jarruttaa menojalkaani enkä minäkään jarruta hänen.
  11. Ei liian kiltti. Liian kiltit, kunnolliset miehet saavat minut kyllästymään alta aikayksikön. Kaikki nössöt miehet on siis ehdottoman no no. Ei nyt mitään narkkari-linnakundiakaan, jolla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Mutta jotain siltä väliltä. Elämässä pitää olla jännitystä, jottei käy aika liian pitkäksi. Minulle tietysti täytyy olla kiltti. Mitään vittupäätä en jatkuvasti jaksa katsella. Mutta tapellakkin täytyy osata. Ei suhde aina voi olla vain seesteistä ja sovintoseksihän on juuri parasta.
  12. Sovintoseksistä päästäänkin tähän tärkeimpään kriteeriin eli hyvä sängyssä. Tietenkään heti ei voi tietää mistä toinen pitää ja mistä ei. Mutta en kyllä jaksa kädestä pitäen alkaa miestä opettamaan, joten kokemusta saisi olla. Kyllä jonkinlainen käsitys pitää olla, mistä naiset yleensä pitävät. Ja koolla todellakin on väliä. He jotka muuta väittävät ovat miehiä, joilla on pieni tai naisia, joiden miehillä on pieni.

Tässä minun listani. Unohdinko jotain oleellista? Mitä te mieheltä haluatte? Onko tällaista miestä nyt niin mahdoton löytää?





maanantai 2. maaliskuuta 2015

THE BEST SEX EVER

Tapasin miehen, tai oikeastaan poika hän silloin vielä oli, ensimmäistä kertaa ollessani noin viidentoista. Itse olin silloin varattu, mutta välillämme on aina kipinöinyt. Pitkiä katseita, kosketuksia ja suudelmia. Välissä on ollut taukoja, jolloin emme ole nähneet pitkiin aikoihin, mutta joka kerta tuo tunne ja ne kipinät ovat samat. Joka kerta hän on yrittänyt saada minua sänkyynsä ja minä olen hänet torjunut. Olen antanut ymmärtää mutten antanut. Hän on nähnyt minun siirtyvän seuraavan miehen kaulaan ja palaavan sitten hänen kaulaansa, muttei ole välittänyt. Hän tietää minulla riittävän miehiä ja minä tiedän hänellä riittävän naisia. Ehkä juuri siksi olen hänet torjunut. Hän on niin itsevarma. Yli-itsevarma. Hän on tottunut saamaan kenet vain. Hän saa jokaisen naisen polvet veteliksi. Siksi on tuntunut hyvältä sanoa hänelle ei. Palauttaa hänet maan pinnalle.
 
Eilen hän sanoi minulle suoraan, että on jo vuosia yrittänyt saada minua sänkyyn eikä vieläkään ole onnistunut. Hän sanoi minua vaikeaksi tapaukseksi. Se tuntui itseasiassa hyvältä. Kukaan ei koskaan ole sanonut minua vaikeaksi. Koska en ole. Olen helppo. Pidän seksistä ja hyppään sänkyyn enemmän kuin helposti. Tuntui hyvältä, että hän on vuosia yrittänyt eikä ole luovuttanut. Olen ollut hänelle jonkinlainen haaste. 

Vihdoin ajattelin palkita hänen kovan yrittämisensä. Odotukseni eivät olleet korkealla. Olin pantannut niin pitkään, että ajattelin pettyväni. Ettei se olisi sen arvoista. Mutta se todellakin oli. Parasta seksiä mitä olen aikoihin saanut. Tai ehkä koskaan. Hän teki kaiken niin oikein. Hän yritti tosissaan. Halusi minun saavan orgasmin eikä ajanut vain omaa nautintoaan. Hänen toimistaan huomasi, että kokemusta todellakin naisista on. Hän otti ohjat, nuoli ja nussi minua pitkään. Kosketti juuri oikealla tavalla. Aloitti anaaliseksin hellästi. Ei unohtanut esileikkiä. Vaikka hän oli kännissä, ei se hänen suoritustaan huonontanut. Ja nyt aamulla, vaikkei hän ollut enää kännissä, oli hän silti yhtä rohkea ja otti ohjat yhtä itsevarmasti. 

Aamulla ehdoton plussa oli, että hän halusi lähteä ajoissa ja minä halusin hänen lähtevän ajoissa. Hän ei halua seurustella, ei osaa seurustella, enkä halua tai osaa minäkään. Hän on valmis näkemään minua samoissa merkeissä kuin ennenkin. Juhlimassa samassa porukassa. Jolloin kumpaakaan ei haittaa, jos toisella on joku toinen nainen tai mies. Hän on valmis ottamaan uusinnan, ja tuollaisen suorituksen jälkeen, olen minäkin.


 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

YSTÄVÄN VELI

Ihan ensiksi, anteeksi hiljaiseloni. Viimisen kuukauden olen ollut todella laiska. Mikään ei ole oikein kiinnostanut enkä siksi tännekkään ole aikaiseksi saanut kirjoitettua. Yritän nyt tsempata taas.

Tänä viikonloppuna kävin kielletyllä alueella. Kavereiden miehiin, exiin, vanhempiin tai sisaruksiin ei kosketa. Eikö? Päädyin kuitenkin sänkyyn hyvän ystäväni veljen kanssa. Olimme kaveriporukalla viettämässä iltaa, jolloin tapasin ensimmäisen kerran tämän ystäväni veljen. Se että päädyimme sänkyyn ei sinänsä haittaa, sillä ystävääni se ei tuntunut hetkauttvan. Mutta se mitä tapahtuu nyt, saattaa ystävääni haitatakkin.

Mies oli heti niin kiinnostunut. Halusi nähdä uudelleen, puhui seurustelusta, äitinsä tapaamisesta, ensi kesästä, perheestä, teki suunnitelmia pidemmälle, näki minut jo sängyssä vieressään, morsiammena alttarilla, vaimona keittiössä ruokaa laittamassa ja pihalla lastemme kanssa.

Haluan kyllä myös nuo kaikki joskus aikanaan. Ainakin luulen niin. Mutta vielä ei ole sen aika. En ole vielä valmis jumittumaan yhteen mieheen. Haluan tapailla monia, suudella ja harrastaa seksiä. Haluan voida lähteä baari-illan päätteeksi kenen matkaan vain tai olla lähtemättä ja palata tyhjään sänkyyni, syödä roskaruokaa ja sammua. En halua miehen odottavan minua kotona. En halua miehen tenttaavan minua illan vietoistani. En halua kertoa suunnitelmiani, kysyä toisen mielipidettä tai tehdä kompromisseja. Haluan elää juuri niin kuin itse parhaaksi näen. Tehdä sponttaaneja valintoja hetken mielijohteesta.

Kun joskus olen valmis asettumaan aloilleni, tuo mies, ystäväni veli, ei ole se jonka viereen jään. Seksi oli hyvää, muttei meillä ole mitään yhteistä. Ei yhteisiä kiinnostuksen kohteita, puhumme aivan eri tavoin, väärinymmärryksiltä ei voi välttyä, hän on kotihiiri, minä menevä, hän on jotenkin tylsä, tavallinen, liian kunnollinen, meillä ei ole mitään keskusteltavaa eikä edes hänen ulkonäkönsä osu minun miesihanteeseeni.

Kerroin miehelle tästä,  etten ole valmis asettumaan aloilleni. Ensin hän tuntui ymmärtävän mutta pian kutsuikin jo luokseen. Sanoi sen olevan okei, että katselen vielä muitakin. Ihan kuin katselun jälkeen olisin jäämässä hänen luokseen. En ole. Miten saan hänet tajuamaan sen ilman, että loukkaan häntä tai hänen siskoaan? En halua menettää ystävääni mutta tiedän, ettei hän tule ilahtumaan siitä, miten hänen veljeään kohtelin. En ymmärrä miten hänen veljensä on voinut saada minulta niin vääriä singaaleja? Miten hän on voinut saada sen käsityksen,  että haluaisin muutakin kuin seksiä?