sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

MIES JA KOULUTTAMATON KOIRA - HUONO YHDISTELMÄ

Perinteinen baari-ilta takana. Juomista, tanssimista, kavereita ja miehiä. Lähdin baarista yhden miehen luokse jolla on koira, iso koira. Se oli virhe. Jo ulko-ovesta sisään astuessani koira alkoi hyppiä minua vasten. Painoi varmaan saman verran ellei enemmänkin kuin minä. Ihme että pystyssä pysyin. Menimme makuuhuoneesee ja koira jäi oven taakse haukkumaan ja kaapimaan ovea. Pari kertaa koira onnistui osumaan ovenkahvaan, pääsi huoneeseen ja hyppäsi suoraan sänkyyn. Tässä hyvä syy, miksei koiraa ikinä tulisi päästää sänkyyn. Yritä siinä nyt sitten harrastaa seksiä. Kyllä tunnelma latistui aikalailla. Miestä tämä ei tuntunut edes haittaavan. Oli varmaan tottunut koiransa käytökseen.

Aamulla pukiessani koira hyppäsi välittömästi minua vasten ja onnistui terävillä kynsillään raapaisemaan suoraan nänniini. Ai saatana. Nyt toista rintaani koristaa pitkä raapaisu. Soitin heti ystävälleni hakemaan minut kotiin.

Pidän kyllä koirista. Minulla on itsellänikin ollut koira. Eikä minua sekään haitannut, että koira oli todella iso. Isoja koiria on ihana paijata. Mutta se todellakin haittoi, ettei koiraa selvästikään oltu koulutettu kunnolla. En yhtään ihmettele, miksi mies oli sinkku. Eihän kukaan tuollaista kestä. Eikä koira kyllä ketään hänen ja omistajansa väliin päästäkään. En enää ikinä lähde miehen matkaan, jolla on koira. Täytyykin varmaan alkaa baarissa ensimmäiseksi kysymään; "moi, onko sulla koira?"



torstai 19. maaliskuuta 2015

VELJESTEN KANSSA

Tapasin eilen baarissa viime viikonloppuisen miehen (josta kerroin tekstissä suojaamatonta seksiä ja typeriä miehiä) veljen. He ovat molemmat aikoinaan käyneet kanssani samaa yläastetta, joten tiesin heidän olevan veljiä. Ulkonäöltäänkin he ovat hyvin saman näköisiä, tosin vanhemmalla veljellä kroppa on parempi, lihaksikkaampi. En muista, että olisin nähnyt häntä yläasteen jälkeen missään, emmekä yläasteellakaan oolleet tekemisissä keskenämme. Silti hän tuli baarissa hyvinkin tuttavallisesti moikkamaan minua. Selvästi veljeään ujompi, kohteliaampi eikä ihan niin suora ehdottelia. Itseasiassa ihan mukavaa juttuseuraa.

Aamulla herään hänen vierestään. Emme harrastaneet seksiä illalla. Taisimme molemmat olla aivan liian kännissä ja väsyneitä. Juttelumme lomassa mies paljastaa veljensä kertoneen, että seksi kanssani on rajua. Jaha, siinä siis selitys miehen eiliselle tuttavalliselle lähestymiselle. Ajatteli ilmeisesti saada osansa myös. Krapulassa himoni nousevat ja vähät välitän mitkä taka-ajatukset mielessään mies minua oli lähestynyt. Hän saa osansa, mutta ei rajusta seksistä. Hädin tuskin sitä voi edes seksiksi kutsua, niin nopeasti mies laukesi, etten minä siitä mitään nautintoa ehtinyt saamaan. Eikä kyllä hänen kädentaidoissaankaan ollut kehumista.

Tavallisesti poistun heti seksin jälkeen, oli se sitten hyvää tai huonoa. Tämä mies oli kuitenkin niin mukava ja hauska, hänen kanssaan pystyi olemaan rennosti ja läheisyys tuntui hyvältä. Päätin jäädä vielä hetkeksi. Hetki venui iltapäivä kahteen. Mies vei minut kotiin ja vaihdoimme numeroita. Todennäköisesti emme tule enää koskaan näkemään, mutta oli kiva nauttia kerrankin fiksusta keskustelukumppanista ja läheisyydestä muutenkin kuin seksin merkeissä. Vaikka seksi oli surkeaa, vie pisteet kotiin kuitenkin tämä veljeksistä jälkimmäinen.



maanantai 16. maaliskuuta 2015

100 ASIAA MINUSTA

Blogeissa kiertää 100 asiaa minusta, jossa bloggaaja siis kertoo itsestään haluamansa 100 asiaa. Tässä minun 100 asiaa:

1. Olen on-off harrastaja
2. Silloin kun menossa on on-vaihe, lenkkeilen, käyn salilla, uimassa ja harrastan paljon hyötyliikuntaa
3. Jollen kulje autolla, kävelen mielummin kuin pyöräilen
4. Asun lähellä keskustaa rauhallisella alueella
5. Asun uudessa kerrostalokolmiossa
6. Rakastan sisustamista
7. Pidän pelkistetystä valkoisesta sisustuksesta pienillä väriläiskillä ja ihanilla yksityiskohdilla
8. Kyllästyn nopeasti kotini sisustukseen ja muutan sisustusta usein
9. Haaveenani on omakotitalo kaupungin laidalta muttei ihan maalta sentään
10. Sinne voisin ottaa myös koiran
11. Pidän enemmän isoista kuin pienistä koirista
12. Pienenä minulla oli koira, se oli minulle todella rakas ja sen kuolema oli minulle kova paikka
13. En luota omaan arviointikykyyni, se on pettänyt niin monesti
14. Luotan enemmän vanhempieni arviointikykyyn minua koskevissa asioissa
15. Luotan siskooni sataprosenttisesti
16. Hän ja vanhempani ovat ainuita ihmisiä joihin todella luotan
17. Keväässä parasta ovat ensimmäiset lämpimät kelit ja kesän odotus
18. Lempi vuodenaikani on kesä
19. Kesässä parasta on lämpö, aurinko, uiminen, auringonotto, metsäretket, ravintoloiden terassit ja grillaus
20. En osaa syödä säännöllisesti
21. En välitä kauheasti lihasta
22. Tunnen huonoa omatuntoa syödessäni jotain epäterveellistä
23. Punnitsen itseni päivittäin, tarkkeilen orjallisesti painoani
24. Olen sopusuhtainen, mutta muuttaisin vartalossani montakin asiaa
25. Minua pidetään itsevarmana
26. En todellisuudessa sitä ole
27. Haluan joskus kaksi lasta, tytön ja pojan
28. Toisinaan en ole varma, onko minusta äidiksi
29. Lapsena minulla oli täysin blondi tukka
30. Olen kokeillut monia eri hiusvärejä, eri ruskean sävyjä, blondia, mustaa ja punaista
31. "Seurustelin" ensimmäisen kerran kahdeksannella luokalla, mutten laske sitä seurusteluksi
32. Tai oikeastaan kuudennella luokalla, mutta sitä nyt en varsinkaan laske seurusteluksi
33. Pidän enemmän tummatukkaisista miehistä
34. Myös kaljut ovat mieleeni
35. Pidän tatuoiduista miehistä
36. Itselläni on yksi tatuointi
37. Minulla ei ole lävistyksiä
38. Mutta on ok, jos miehellä on
39. Ex-mieheni ei vastaa lainkaan miesmakuani
40. En ole mielestäni pinnallinen
41. Toisten mielestä olen
42. Olen surkea säästämään, joka on ristiriidassa sisustusvimmani, jatkuvan juhlimisen ja omakotitalohaaveideni kanssa
43. Haluaisin matkustella
44. Mutta olen surkea kaikissa muissa kielissä kuin äidinkielessäni
45. Kouluajoilta mieleeni ei ole jäänyt mitään
46. Yleissivistykseni on surkea
47. Silti olen aina saanut huippuarvosanoja
48. Olen ollut koulussa opettajien lellikki
49. Aina murrosikään saakka
50. Silloin minua alkoivat muut asiat kiinnostamaan, kaverit, pojat ja juominen
51. Olin yhdeksännellä luokalla koulusta melkein enemmän pois kuin paikalla
52. Silti pääsin peruskoulusta hyvän todistuksen kera
53. Olen opiskellut itselleni kaksi ammattia
54. Olen meinanut jättää molemmat koulut kesken
55. Silti nykyään pidän molemmista ammateista
56. Rakastan juhlien suunnittelua
57. Olisi ihanaa tehdä sitä työkseen
58. Myös sisustussuunnittelijan opinnot kiinnostavat
59. Saatan vielä opiskella lisää
60. Ainoat juhlat joita vihaan ovat häät, koska olen itse sinkku
61. Silti tiedän tismalleen millaiset häät itselleni haluan
62. Vihaan sukulaisten kyselyitä, onko minulla joku mies
63. Vihaan sekasotkua
64. Tavaroillani on tarkat paikat ja matotkin on oltava aivan kohdillaan
65. Siivoamisessa tylsintä on imurointi
66. Pyykkejä pesen melkein päivittäin
67. Vaikka minulla onkin vaatteita neljä täyttä vaatekaapillista
68. On päiviä, jolloin tuntuu, ettei ole mitään päälle pantavaa
69. Niinä päivinä näytän mielestäni kaikissa lihavilta
70. Toisina päivinä ihailen peilisä hoikkaa vartaloani
71. Valmistautuessani baariin lähtöä varten kuuntelen musiikkia ja laulan sen mukana
72. Toisinaan saatan tanssia peilinedessä, jotta tiedän miltä tanssiessani näytän
73. Rakastan yökerhoissa tanssimista
74. Varsinkin jos joku katsoo
75. Sillä rakastan huomiota
76. Ja flirttailua
77. Töissä olen paljon hiljaisempi ja hillitympi kuin vapaa-ajalla
78. Poukkoilen asiasta toiseen enkä osaa pysyä aiheessa
79. Talvessa parasta on uuden talvitakin ja -kenkien pukeminen ensimmäisen kerran, kirpeä pakkanen, lämmin kaakao, kauniit lumiset maisemat ja luistelu
80. Syksyssä parasta on värikkäät puut, haravointi ja viileä tuuli kuuman kesän jälkeen
81. Paras juhlapäivä on joulu
82. Vielä parempaa on joulun odotus
83. Itse jouluaatto usein on pettymys
84. Juhannus tulee hyvänä kakkosena
85. Haluaisin oman mökin meren rannalta
86. Vaikka minulla olisi rahaa tilillä, maksan silti usein laskut myöhässä koska unohdan ne
87. Unohtelen muutenkin paljon asioita
88. Epäilen, että vanhana minulle tulee dementia
89. Rakastan turhanpäiväistä juoruamista
90. Pidän kirjoittamisesta
91. Ja lukemisesta
92. Voin lukea monta kirjaa viikossa ja sitten olla taas puoli vuotta lukematta
93. Pidän lehtien lukemisesta
94. Mieleeni ovat sisustuslehdet, naistenlehdet ja juorulehdet
95. Aloitan aamuni aina kahdella kupilla mustaa kahvia, tupakalla ja netissä uutisia lukien
96. Herään aina ajoissa, jotta ehdin tekemään tämän rituaalini
97. En ole koskaan myöhässä
98. Vihaan myöhästeliöitä
99. Olen aloittanut usein päiväkirjan pitämisen, mutta kyllästynyt nopeasti
100. Sama homma laihduttamisen kanssa, vaikkei minulla ehkä siihen ole tarvettakaan




sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

SUOJAAMATONTA SEKSIÄ JA TYPERIÄ MIEHIÄ

Hän pyytää minua jatkoilla vessaan juttelemaan kanssaan. Kummatkin tiedämme, mitä "juttelu" tulee olemaan. Olemme kiinni toisissamme jo ennen kuin ovi sulkeutuu takanamme. Paidat putoavat lattialla. Hänellä on uskomattoman hyvä kroppa. Huomaa hänen olevan urheilija. Työnnän miehen seinää vasten, suutelen hänen kaulaansa, rintakehäänsä ja vatsaa pitkin alas aina housujen rajaan asti. Avaan hänen housunsa ja otan häneltä suihin melkein laukeamispisteeseen saakka. Vain melkein, sillä haluan jotain itsellenikin. Johdatan miehen pytylle istumaan, nostan hameeni ja istun haarat auki hänen kyrvälleen. Sekin on yhtä hyvässä kunnossa kuin muukin kroppa. Koko kohdillaan. Hän nousee ylös samalla nostaen minut syliinsä, suutelee, laskee alas ja kääntää minut selkä häneen päin. Kumarrun nojaamaan lavuaaria vasten miehen pannessa minua takaa päin ja lauetessaan sisälleni.

Mies poistuu paikalta seksin jälkeen, minä viivyn jatkoilla aamun saakka, kunnes nukahdan vieraalle sohvalle.

Herään miehen viestiin, jossa hän muistuttaa, että haen jälkiehkäisypillerin. Joo emme käyttäneet kondomia mutta syön kyllä ehkäisypillereitä. Mikä ääliö. Vaikkei hän huolehtinut ehkäisystä, minä kyllä huolehdin. En aio synnyttää, lopettaa juhlimista yhdeksäksi kuukaudeksi ja vielä senkin jälkeen. En aio jumittua kotiin vaihtamaan vaippoja ja ryhtyä yh-äidiksi. Ja vaikka hänen kroppansa olikin mahtava, virheetön kuin veistos, en aio saada lapsia noin typerän, ei niin viisaan ja pinnallisen miehen kanssa. "En hae", vastaan miehelle. Antaa hänen kiemurrella hetkisen ja katuvan suojaamatonta seksiä ennen kuin kerron syöväni e-pillereitä.



lauantai 14. maaliskuuta 2015

SEX ON THE BOAT

Saavuin eilen laivalla takaisin satamaan kahden tyttökaverini kanssa. Risteilyissä parasta on villi hauskanpito niin monen miehen kanssa kuin haluaa ja joihin todennäköisesti ei joudu enää törmäämään risteilyn päätyttyä. Laivalla harva edes kysyy numeroa ja niille kysyville voi sitten heittää hatusta tai sanoa kiitti mutta ei kiitti, tä oli tämmönen one-time thing.

Reissun tavoite: pitää hauskaa ystävien kanssa,juoda, tanssia, flirttailla ja kaulailla miesten kanssa. Tämän kerran tavoitteisiin ei kuulunut seksi, menkkojen vuoksi. Vaikkei seksi nyt menkkojenkaan aikana mitenkään pois suljettu juttu ole, mutta usein menkkojen aikana seksiä tulee harrastettua vain fuckboddyien kanssa.

Terminaaliin muutamille, sieltä laivaan, hytissä omaa juotavaa ja baarin puolelle. Illan tapahtumat ovat jokseenkin hämärtyneet. Muistan pyörähtäneeni tanssilattialla yhden jos toisenkin kanssa ja kaulaileeni vähän jokaista vastaan tulevaa. Mitä pidemmäs yö etenee ja lähemmäs aamua mennää sitä enemmän himoni kasvavat. Kaikki miehet eivät menkkojen aikana naista halua panna, mutta miksen yrittäisi. Katson tanssilattialta ensimmäisen hyvännäköisen miehen, kietouduin hänen kaulaansa, tanssisin hetken ja kuiskasin (todennäköisesti huusin, olen kovaääninen kännissä)jos sä haluat panna niin mulla on sitte menkat et ei varmaan käy mut voin mä sulta suihin ottaa. Ei tarvinu toista kertaa ehdottaa kun jo käveltiin miehen hyttiin. Mun onnekseni miestä ei menkat haitannut ja sain minäkin osani. Hyvää seksiä eikä puhelinnumerokyselyitä. Ei valittamista.

Joko hyttini avain on rikki tai sitten osaa käyttää sitä. Ryskytän, hakkaan ja potkin ovea samalla huutaen ja kiroten ystäviäni jotka eivät piruuttaan viitsi ovea avata. Ha ha ompa hauskaa ajattelen, kunnes viitsin tarkistaa hytin numeron ja huomaan olevani väärässä kerroksessa. Kompuroin omaan hyttiimme ja simahdan samantien. Just tämmösiä risteilyjen kuuluu ollakin.



maanantai 9. maaliskuuta 2015

MASENTAVA MAANANTAI

Aamulla avatessani facebookin, eteeni pomppasi ystäväni ja hänen miehensä ihania lomakuvia. Toinen ystäväni kertoi päivällä muuttavansa poikaystävänsä kanssa yhteen, ostivat omakotitalon. Kolmannen ystävän kuulin yrittävän lasta avokkinsa kanssa. Yksi ystävä ilmoitti viikko sitten yrittävänsä exänsä kanssa uudelleen. Töissä kaikki hehkuttivat miten miehensä olivat heidät naistenpäivänä yllättäneet. Lisäksi facebookissa jatkuvasti joku jakaa ja tykkäilee ihanista kosinnoista tai muista miehen tekemistä yllätyksistä. Tulen olemaan varmasti oman ikäluokkani viimeinen sinkku.

Ei mulla muuta. Ehkä parin päivän päästä taas nautin sinkkuudesta, mutta nyt olo on vain masentunut.



sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

YSTÄVÄLLISIÄ MIEHIÄ JA STALKKEREITA

Kävimme eilen ystävieni kanssa lähipubissa yhdellä. Eli pilkkuun saakkahan siinä meni. Miten voi olla niin huono tuuri, että tuo muutamaa yötä taaksepäin luonani ollut puolalainen yövieras oli samassa pubissa. Hän kyttäsin aivan koko ajan. Istui lähipöytään ja vain tuijotti minua. Tuli tupakalle perässäni. Kun lähipöytiä ei ollut vapaana, hän jäi vähän matkan päähän seisomaan ja tuijottamaan. Ingoorasin hänet kokonaan, katsoin hänen ohitseen tai toiseen suuntaan, olin kuin en huomaisikaan häntä. Hänen katseensa puistatti minua.En olisi halunut lähteä pubista lainkaan, sillä asun parinsadan metrin päässä ja pelotti lähteä yksin kävelemään. 

Pöydässämme oli illan aikana istunut pari miestä. Ystäväni pyysi heitä saattamaan minut kotiin kertoen samalla tuosta puolalaisesta. Hekin olivat huomaneet miehen tuijottavan. Miehet lähtivät saattamaan minua. Kotiovellani huomasimme puolalaisen seisovan metsässä polulla, josta olimme oikaisseet. Miehet katsoivat, että pääsen alaovesta rappuun ja lähtivät. Hetken päästä toinen miehistä laittoi viestiä, että se metsässä seisonut mies todella oli tuo puolalainen. Hän oli lähtenyt juoksemaan pois miesten lähestyessä häntä.

Pelottaa ja karmii ajatus tuosta miehestä ja hänen stalkkaamisesta. Onneksi maailmassa on näköjään vielä noita ystävällisiäkin miehiä jotka saattoivat minut kotiin. Ja onneksi alaoveni on aina lukossa. Olisi kamalaa jos hän pääsisi rappuun pyörimään. Taidan hommata oveeni turvaketjun.